Vaihdoin työpaikkaa toukokuussa. Pidentyneen työmatkan päätin kääntää riemuksi ja kannoin siivun lopputilistäni Pelagon puotiin. Jos ei spora vie perille, vieköön fillari.
Touko- ja kesäkuun vaihtelevat säät saivat sokerista tehdyn meikäläisen pitäytymään enimmäkseen joukkoliikenteessä, mutta helteiden palattua hyppäsin takaisin satulaan. Hieman vajaa puoli tuntia aamuin illoin auringossa poljeskellen – kyllä se kuulkaa tunkkaisen metron tai pahoinvointia aiheuttavan huojuvan ja tulikuuman bussin pieksee! Kevyesti, vieläpä: huomasin tänään googlailevani hieman pidempää reittiä kotiin, etteivät mukavat pyöräretket jäisi aina niin lyhyiksi. Koiranomistajana harvemmin tulee nimittäin lähdettyä enää erikseen poljeskelemaan iltasella, kun herra karvahaalari on lenkitettävänä ja juoksuharrastustakin tulisi vissiin ylläpitää. (…Koska nautin muutamia viikkoja takaperin lasillisen liikaa viiniä ja sanoin että ”joo, kyllä meitsi vois kans lähteä juoksemaan sen Amsterdamin puolimaratonin”. Mutta se onkin sitten jo eri tarina se.)
Pyöräilijänä olen vielä melkoisen epävarma, pelokas ja varmisteleva: valitsen reittini tiukasti tarjolla olevien pyöräteiden ehdoilla ja sittenkin etenen varsin varovaisesti. Liikennesäännöt, aggressiiviset autoilijat sekä tuhatta-ja-sataa suhaavat pyöräilijät kuumottavat. Itse en hurjastele, vaan menen just niin lujaa kuin vaihteettomalla mummopyörällä pääsen. Vielä ei löydy reisistä poppia niin että nopeusrajoitukset pääsisivät paukkumaan, mutta enpäs enää taluttele ylämäkiäkään. Palkitsevaa touhua, koska alun puhinan ja vapinan tilalle alkaa tulla vapautunutta iloa ja keveämpiä ylämäkiä. Vaikken minä tätä pyörää nyt varsinaisesti jumppavälineeksi hankkinutkaan – tähän tarkoitukseen olisi varmasti ollut hieman sporttisempiakin vaihtoehtoja tarjolla.
Päivä päivältä homma on sentään varmempaa, enkä toisaalta toivo tätä turvallisuushakuisuuttani menettävänikään. Kymppiä kypärä päässä olkoon minun tyylini, kiireisemmät ohittakoon. Omaa tilaa olen opetellut ottamaan ja opettelen edelleen – ehkä näistä harjoituksista on hyötyä niin liikenteessä kuin elämässäkin. Harmi vain, kun minua ei ole liioin suuntavaistolla siunattu: tänään löysin itseni vahingossa niin Rautatientorilta kuin Ruoholahdestakin. Hankala löytää se kuuluisa Baana.
Tästä illasta alkaen reissuni alkanevat viimein taittua edes vähän vähemmällä säädöllä, sillä kävin juuri ostamassa pyörääni korin. Jykevä u-lukko vaijereineen ei nimittäin mahtunut niihin laukkuihini, joiden hihnan olisi saanut laitettua nätisti olan yli. Olen tässä sitten taistellut ja kiristellyt hampaitani niin kangaskassiviritelmien kuin olalta tippuvien veskojenkin kanssa. Ekana vaihtoehtonani oli reppu, mutta makuni osoittauduttua turhan kalliiksi päätin korin olevan sittenkin fiksumpi vaihtoehto. Onhan tämä takuulla monikäyttöisempi ja vieläpä fillarista mukaan napattavissa.
Poutaisia päiviä toivoen – näillä keleillä kun ei ole tekosyihin vetoamista!
Pyörä Pelago ”Brooklyn Classic”, kori Brooks ”Hoxton”, pelagobicycles.com
