porttiteoria

Tässäkö se on? Tie keski-ikäisten salaiseen maailmaan? Kyllä. Tai siis, ainakin jos kollegaltani kysytään.

Hänen mielestään poolopusero on synkän keski-iän tunnussymboli –  kaikki toivo on menetetty sillä sekunnilla, kun tämä astetta korkeampi kaulus tulee kiskottua pään yli mahdollista kalkkunakaulaa peittämään. En uskaltanut pyytää häneltä tarkempaa määrittelyä keski-iästä, mutta rivien välistä pystyin kuitenkin lukemaan hänen määrittelynsä tarkoittavan sitä, ettei yhtäkkiä yksinkertaisesti enää välitä oikeastaan mistään. Ei ainakaan omasta olemuksestaan, tulevaisuudesta saatika ulkonäöstä.

Jaa, kaikki nämä merkitkö elämänhalun loppumisesta on nähtävillä pelkästä poolokauluksesta? Kauheaa, kuinka paljon yksi näinkin kauniilta päällisin puolin vaikuttava neulepusero voi saada aikaiseksi.

Kollegani varoitteluista huolimatta palan halusta uhmata kohtaloani. Kuvassa omat tämän hetken suosikkini: vasemmalla S.N.S. Herningin kalastajaneule ja oikealla vuorostaan Nigel Cabournin tulkinta. Vinkkejäkin otetaan vastaan –  mikä on sinun suosikkisi? Peittyvätkö sillä keski-ikä, ensimmäiset harmaat hiukset, niskassa painava asuntolaina sekä se, että nykyään perjantai-iltaisin jäisi mieluiten kotisohvalle?

päivän piristäjä

Kuvasta löytyvät tuoreimmat hankintani. Tai jos olen täysin rehellinen, niin kuvasta löytyvät pari itse tilaamani tuotetta ja lisäksi vielä yksi yllättämään päässyt päivän piristäjä. En tiedä kuka siitä on vastuussa, mutta iso kiitos lienee paikallaan End-nimisen verkkokaupan suuntaan.

Kengistä olen luultavasti jaaritellut ihan riittävästi viime aikoina ja toteanpa vaan, että nyt – pitkän odotuksen jälkeen – olen Mark McNairyn kenkien onnellinen omistaja. Ne ovat täydelliset.

Toinen tuote, jonka tilasin itse oli Nigel Cabournin tummansininen villapipo. Vihdoinkin kunnolla lämmin pipo. Korvani kiittävät! Aiemmat myssyt ovat pyörineet (ja pyörivät vieläkin) säännöllisen epäsäännöllisesti sillee trendikkäästi takaraivolla. Näin myös viime talvena, joka oli – muistaako kukaan? – sikakylmä. Just niin. Pelkään pahasti, etteivät viimetalviset pakkaskorvani ole sulaneet vieläkään ja tämä voisi olla selitys siihen, miksei muutama esiintyminen Flowssa yksinkertaisesti vaan soinut omissa korvissani, vaikka muut tykkäsivät kovasti. Eräänlainen korvieni kosto.. Vai hullu salaliittoili-Jan?

Niin ja sitten kolmantena se päivän piristäjä, eli A.P.C.:n farkkukangaskassi. Se on rahassa mitattuna parinkymmenen euron arvoinen, mutta asiakaspalvelumielessä lahjoitetun kassin arvo on kyllä huomattavasti enemmän. Uskoisin, että kaikki meistä pitävät yllätyksistä ja tämähän nyt on ihan parhaasta päästä. Toivottavasti he eivät päätä yllättää minua myös ylimääräisellä laskulla..