Ala-asteella, jossain siellä toisen vuosiluokan tienoilla marmorikuulat olivat valtaisa trendi. Muistaako kukaan muu? Niitä keräiltiin maanisesti, erilaisilla kuvioinneilla ja väreillä oli tietysti myös omia, kryptisiä nimityksiään. Marmorikuulilla pelaamisesta ja kuulien häviämisestä vastustajalle sai alkunsa monta itkua sekä takuulla myös monta myöhempinä vuosina kärjistynyttä uhkapelikierrettäkin. Itselleni kuulia ei juuri päässyt kertymään, äiti osti Sokokselta minulle pussillisen ja sitten hävisin ne luokan pojille heti seuraavana päivänä. Seuraavaksi uhkapelasin menemään tietysti myös Fortuna-peliini olennaisena osana kuuluvat lasikuulat – all in!
Jan oli kaikesta päätellen voitokkaampi tässä pelissä, sillä hänen aarteidensa joukosta löytyi valtava lasipurkillinen juuri sellaisia erikoiskuulia, jotka olisivat olleet todella kuumaa kamaa ala-astevuosien kuulavaihtareita tehtäessä. Yritti, mokoma, konmarittaa niitä kierrätykseen, mutta minä tulin väliin: jos jumalauta viimein on kuulia niin että muut olisivat kateudesta vihreitä, ei tilannetta pidä muuttaman. (Koskaanhan ei nimittäin tiedä, joutuuko esim. takaisin vuoteen 1991.)
Paitsi jos ottaisivat Margielalla purkillisen kuulia vastaan. Mieluusti tekisin vaihtokaupat ja tyytyisin jatkossa tällaiseen yhden marmorikuulan malliin. Win-win -tilanne, ettenkö sanoisi: jostainhan heidänkin on sormuskuulansa saalistettava.
Maison Margiela Quirky Ring, $375, totokaelo.com
