Hopen ruutupallohuivin ostin Tukholmasta syksyllä 2010. Olin sitä netistä kotona ihastellut, mutta verkkokaupasta se oli löytöhetkellä loppuunmyyty. Stokiksen liikkeessä oli vielä yksi huivi, minähän tietty kiikutin sen kiljuen kassalle.

Huivi jäi harmikseni varsin vähälle käytölle. Pidin siitä kyllä paljon, mutta se ei oikein tuntunut taipuvan päälleni. Mikään takki ei tuntunut toimivan: duffelin kanssa ne olivat hieman eri maata, toppatakin kanssa taas kaipasin pehmoisempaa, lämmittävämpää huivia. Huivilla on mittaa ja leveyttä vähintäänkin yhden naisen tarpeeksi, lisäksi sen jämäkkä villakangasmateriaali toimii ehdottomasti parhaiten ulkokäytössä.

Viime syksynä rakastuin huiviin uudelleen, kun muistin sen olemassaolon ja huomasin sen olevan kuin tehty Samujin harmaan villakangastakkini pariksi. Ja kun takistakin löytyi tovi sitten sinimusta kevätversio, suhde huiviin jatkoi kukoistustaan. Sehän on aivan täydellinen, kunhan sen antaa loistaa tarpeeksi pelkistettyä taustaa vasten! Haikein mielin taittelin sen äsken kaappiin kesäunille, mutta eiköhän rakkaus roihahda taas kelien kylmentyessä.

Että eipä se virheostos sitten lopulta ollutkaan, vaikka vuoden mietiskelin, mitä tuli hetken huumassa tehtyä. Hyvä sijoitus tulevaisuuteen, 2010-meitsi! Enää puuttuu kristallipallo: kunpa tietäisi, mitkä vähälle käytölle jääneistä tavaroista kokevat parin vuoden sisään uuden nousun ja mistä taas olisi suotavaa hankkiutua eroon heti välittömästi…