talven toverit

Tukholmasta mukaan tarttui villaa ja talvikenkiä. Tässäpä sitä villaosastoa – pipo ja kaulahuivi. Eivät suinkaan mitenkään tarpeellisia tällä hetkellä.. Näiden saamisesta koetun riemun vastapainoksi onnistuinkin sitten jättämään hansikkaani raitiovaunuun tiistaiaamuna. Jotain saa, jotain menettää. Ei, ei löytynyt löytötavaratoimistosta, jonne vaelsimme eilen läpi tuiskun ja hankien. Pitänee hankkia uudet.

Pipo löytyi herrainvaatettamo Welcomesta, se on merkiltään Our Legacy ja se on kevyttä kutittamatonta villaa. Malli on tarpeeksi pitkä ja väljä, tukka ei mene totaalisen linttaan sen alla. Lisäksi se roikkuu päässäni hieman hassunnäköisesti, pidän siitä valtavasti.

Kaulaliina on Hopen, kuolasin sen perään alkusyksystä verkkokaupassa. Sitten se oli hetkellisesti loppuunmyyty ja menetin jo toivoni. Huivi sattui löytymään merkin omasta liikkeestä ja olipahan noita saatu lisää tuonne nettikaupankin puolelle. Tummansinisiä läikkiä tummansiniharmaan pepitaruutupohjan päällä, samassa huivissa on jotain klassista ja jotain koomista. Huivi paitsi toimii duffelini parina, se toimii kokonsa puolesta myös shaalina äkillisen vilukohtauksen yllättäessä. Villakangas on ohutta mutta napakkaa, tämä toimii asusteena sisätiloissa mutta blokkaa tuulen ulkosalla.

Hanskat vielä, sitten olen valmiina talveen.

new shoes!

Terveisiä Tukholmasta! Ihana, ihana viikonloppu –  ankea, ankea arkeenpaluu. Tuskaa ja huolettoman elämän taaksejäämistä lievittävät kuitenkin kummasti matkalta mukaan napatut tukevat talvikengät… Eipä olisi ajoituskaan näille voinut juuri parempi olla, kun tänne on näköjään tullut talvi poissaollessamme.

Tovi sitten täälläkin haikailemani Whyredin Mobo Women -kengät olivat livenä aivan yhtä mahtavat kuin kuvissakin ja täyttävät täydellisesti kenkävalikoimassani olleen tukevamman mutta työpaikkakelpoisen talvikengän mentävän aukon. Näihin mahtuu sukkaakin kuten kuvasta näkyy, käyn vielä hakemassa kenkien täytteeksi tukevat huopapohjalliset ennen superpakkasten saapumista. Sirompiin kenkiin tottuneena aristelen vielä hieman peilikuvaani kun kenkien parina ovat farkut, veikkaan että tämäkin outous hälvenee kun säät sanelevat pukeutumiskoodin.

Todettakoon, että Whyred oli mielestäni onnistunut tämän syksyn valikoimassaan ruotsalaisia, samassa hintaluokassa pyöriviä kilpakumppaneitaan paremmin. Kenkien lisäksi liikkeestä tarttui mukaani hieman villaa, ohuiden perusneuleiden muodossa. Hopen syysmallisto oli kaunis, Rodebjer herätti minussa suurempaa kiinnostusta ehkäpä ensimmäistä kertaa. Carin Westerkin oli ok, Minimarketia tuli vastaan yllättävän vähän.

Ikisuosikkini Acne oli valitettavasti plaah, höh, ja WTF – miksi neuleet olivat pahimmillaan jopa 60% akryyliä hintojen kuitenkin hipoessa pariasataa euroa? Nättejä olivat, mutta muovia saa halvemmallakin. Tietääkö joku, voiko akryyleissä todella olla niin suuria eroja että kuidun käyttäminen noissa määrin voisi olla perusteltua muutenkin kuin kustannustehokkuuden kannalta? Tangot notkuivat silkkisiä ja polyesterisia härsyleitä, en saanut otetta oikein mistään. Olen rakastanut merkin perusvaatteita, nyt mitään makuuni tarpeeksi tavallista ja arkista ei ollut edes tarjolla. Noh, ei väkisin, ennen kaikki oli paremmin ja nirinnarin-nitkunnatkun.

Reissu oli ihana, hotelli täydellinen ja kaikki ravintolat joissa piipahtelimme kerrassaan mainioita. Todettakoon kuitenkin, että shoppailumielessä olin Janille tällä kertaa hieman kateellinen – niin täydellisiä herrojen putiikkeja on kaupunkiin siunaantunut! Tytöille tarjontaa on paljon, mutta eniten haukoin henkeäni ihastuksesta muutamissa herrainvaatettamoissa. Esimerkiksi Welcome ja Kocksgatan 17 olivat kerrassaan tyylipuhtaita kokonaisuuksia – tuntui, että jokaikinen liikkeisiin päätynyt vaatekappale olisi ollut keskenään yhdisteltävissä. Kaipailen edelleen jotain samankaltaista naisille: kauniita, arkisia ja klassisia käyttövaatteita napakoista materiaaleista, varsinkin niitä kauluspaitoja. Sovittelin epätoivoissani Our Legacyn miesten kauluspaitojen koossa XS – muuten melko hyvä, mutta kainaloihin ja hihan yläosaan jäi turhan reilusti väljyyttä. Yksikään villatakeistani tai -paidoistani ei taitaisi mahtua nätisti noiden päälle. Ehkäpä näistä saisi pienillä korjaustoimenpiteillä aikaiseksi juuri sitä, mitä kaipaan…

Mutta eihän tuota kaupunkia voi kuin rakastaa, haikein mielin sieltä aina kotiin palaa. Hyvin ovat asiat toki Helsingissäkin ja aina vain parempaan suuntaan liikkeiden ja ravintoloiden osalta mennään – ei voi valittaa! Tukholmassa sööttejä liikkeitä, tunnelmallisia kahviloita ja mutkattomia ravintoloita tuntuu vain olevan ainakin viisi  jokaista meikäläistä ihanaa paikkaa kohden. Okei okei, onhan siellä enemmän väkeä liiketoimintaa tukemassakin… Summa summarum: ihana paikka vierailla kerta toisensa jälkeen, hyvä on tosin kotonakin. Varsinkin kun on uudet tuhdit kengät, joilla Helsingin lumisia katuja tallata.

rakkauden jälkeen

Haaveet kaa-aaa-tuuuu… Harhailimme lauantaipäivän kaupungilla katsastaen syys- ja talvikenkätarjontaa – päätin, että ostoslakkoa on kestänyt nyt aivan tarpeeksi ja uudet käyttökengät todella tulisivat tarpeeseen. Ramppasimme läpi jokaisen vähänkään potentiaalisen liikkeeen, etsimiäni Clarksin Desert Bootseja ei löytynyt mistään. Aleksin Rizzossa meinasikin sitten loppua happi ja lähteä järki kun löysin hyllystä kauan haikailemani Hopen Charlie Bootsit, mustina kylläkin. Annoin itselleni eilen luvan hankkia kengät, koska en enää itsekään jaksanut kuunnella kitinääni aiheesta.

No, siitäpä sitten sovittelemaan kenkää jalkaan, ettei ruskeita versioita tarvitsisi sokkona tilata. Hieman väljiltähän ne kolmikutoset kieltämättä tuntuivat jalkaan kiskoessa, mutta mietin että onpahan tilaa vaikka villasukalle. Luistelin liukkailla nahkapohjilla peilin eteen, seuraavaksi katselinkin peilistä kuinka naamani valtasi aito pettymys. Unelmakenkäni olivat niin reilusti mitoitetut että ne näyttivät jalassani suksilta. Näytin Hessu Hopolta duffelitakissa. Pienempää kokoa kengistä ei toki valmisteta, joten eiköhän tämä peli ollut osaltani tässä. Hyvästi, Charlie – meitä ei vain ollut tarkoitettu toisillemme.

Nälän kurniessa vatsassa päätimme mennä lievittämään pettymystäni Salutorgetiin, simpukkapadat mielessämme. Istuttuamme pöytään saimmekin sitten kuulla tarjoilijalta, että simpukat on nyt tältä syksyltä syöty. Onneksi hivenen vastentahtoisesti tilaamani Salutorgetin hampurilainen oli kuitenkin varsin maittava, peitti hienosti kitkeryyden ja nieleskeltyjen kyynelten maun suussani. Hyvää, mutta ei simpukkaa. Höh.

Neljän tunnin kaupunkireissulta pääsin kuitenkin kotiin hienon saaliin kanssa: yksi energiansäästölamppu, joka ei lupauksista huolimatta pala vilkkumatta himmentimellä varustetussa jalkalampussamme, 100 ohutta mustaa nippusidettä (tarvitsen niistä kaksi) sekä kosteussuojasuihketta nahkatavaroille.

Tummanruskeat Clarksit tilasin juuri netistä, hähähähähää. Saapas nähdä, millaiset sukset sieltä saapuvatkaan.