Tovi sitten väitin saaneeni uudet rillit ja vahvistin väitteeni kuvalla, jossa en katso kameraan.
No, minulla on kuin onkin uudet rillit. Olen niistä vieläpä aivan fiiliksissä. Haluaisin käyttää niitä joka päivä, mutta kesä estää: aurinkolaseissani ei ole vahvuuksia, joten paisteisimmat päivät vaativat piilareita.
Kovasti minä olen näitä uusia rillejäni teille yrittänyt esitelläkin, mutta ihan yksinkertaista tämä ei ole ollut. Tummanpuhuvat ja särmikkäät lasini kun tuppaavat isottelemaan valokuvissa!
Peilistä katsottuna? Passelit. Valokuvassa? Peittävät yli puoli naamaa.
Vannon ja vakuutan: rillit vain jotenkin tuntuvat kasvavan kuvissa. Laseja on koitettu ikuistaa niin kameralla kuin kännykamerallakin. Itse räpsityin kuvin ja toisen avustamana. Kasvoilla hyvät, kuvissa tuulilasit.
Eilen pääsin kuitenkin yllättämään kokokomplekseista kärsivät silmälasini ja nappaamaan kuvan vaivihkaa. Itse itsensä paparazzauskin on näköjään mahdollista..
Olin nimittäin tulossa Kaapon kanssa Rajasaaresta nuoren herran päivittäiseltä uintireissulta. Kotimatkalla piti vielä piipahtaa postiin, joten katsoin parhaaksi varmistaa nokkelan nykyneidon keinoin, kuinka pahasti ripsivärit olivatkaan levinneet merituulen itkettämissä silmissäni. Kännykkäkamera ja etupuolen linssi – siinäpä oiva peili!
Ja kuulkaas, sinä ohikiitävänä hetkenä olivat planeetat järjestyksessä. Lasit eivät ilmeisesti odottaneet joutuvansa valokuvatuksi, ne unohtivat pullistella ja poseerata ja tallentuivat lopultakin kuvaan oikeissa mittasuhteissaan. Kumma kyllä, tätä historiallista kuvaa ei pilannut edes levinnyt ripsiväri.
Siinä ne ny on. Meikä tykkää.
Lasit Cutler and Gross, Optiikkahuone
