”In my leather and my Timbs / like it’s 1998”
Pipo Samuji
Takki COS
Laukku A.P.C.
Housut Marimekko
Kengät Timberland
Minä ja nahkahousut? Haha, hyvä läppä. Mutta tapahtunut lukioaikana. Ihan oikeasti.
Silloiset nahkahousuni tuntuivat tosin aina olevan jotenkin joka suuntaan liian suuret: lököt ja pussittavat. Sitten niitä pienennettiin, muistaakseni kahdestikin.
Millenniumin tienoon meikäläinen olisi voinut ottaa vähän iisimmin nahan kiristelyn kanssa ja luottaa, että luonto kyllä lopulta korjaa ongelman. Löysin viisitoista vuotta vanhat housuni todella varmasta jemmasta kesällä kaappeja siivotessani ja uskaltauduin jopa sovittamaan niitä. Kiinni menivät yhä, uskokaa tai älkää, mutta tuo tällä hetkellä kovasti kaipaamani lököttävä nahkalahje löytyy enää kaappiini (niitä nahkahousujanikin syvemmälle) hautaamistani paperivalokuvista.
Ai että harmittaako? No ei. 2000-luvun alun housujen vesirajaa hipovan lantiolinjan mahdottomuuden nimittäin voi kunnolla muistaa vasta kun sen pääsee jälleen yllään kokemaan.
Näinköhän olisi uusintakierroksen aika? Varminta lienee varautua tuleviin muodin muutoksiin korkealla verkkarivyötäröllä ja lepattavilla liehulahkeilla: näissä on ainakin mistä pienentää sitten vuonna 2030.
Hope Stockholm Work Leather Trouser, 820 €, hope-sthlm.com
Marimekko Epoksi-housut, 499 €, marimekko.com
COS Wide-leg Leather Trouser, 350 €, cosstores.com
Uusi takki! Villainen ulkokylpytakki! Jee! Ja sehän löytyi Mian kommenttiboksiin jättämän vinkin perusteella. Ilmoittauduhan, olet skumppasi ansainnut.
Pipo Samuji
Takki COS
Neule & Other Stories
Hame Isabel Marant Étoile
Laukku Mansur Gavriel
Kengät Nike Air Force 1 / Beamhill
© 2009 — 2024