cos tukholmaan

Stop press! COS avaa viimein liikkeen länsinaapuriimme. Sijaintina Tukholman keskustan Biblioteksgatan, tarkasta avajaisajankohdasta ei harmainta aavistustakaan. Mutta tulossa on joskus kesän korvilla, varmasti ja vahvasti.

Todettakoon, etten itse omista tältä H&M -konserniin kuuluvalta ketjulta ainoatakaan vaatekappaletta, joten laadusta on paha mennä sanomaan. Toivottavasti odotukseni eivät ole aivan liian korkealla.. Olen nimittäin kovasti toiveikas, että kyseisen ketjun valikoimista voisi löytää niitä ihanan tavallisia, lähes täysin kikkailemattomia ja aina tarpeellisia vaatteita, joita juuri kukaan muu (katkeroituneen karkea kärjistys, toim. huom.) ei näemmä katso tarpeelliseksi valmistaa. Mallistokuvien perusteella näyttää lupaavalta – josko täältä saisi joskus itselleen sen ihan tavallisen mustan puolihameen ja hyvän valkoisen normikauluspaidan?

Nyt vain avajaisajankohtaa odottelemaan… Mutta hei, COS – ettekö te voisi tulla myös Helsinkiin? Konsernillahan on kaksi valtaisaa H&M-myymälää siinä Aleksin varrella (mikähän järki tässäkin on?), menkää ja vallatkaa se Kämpin tila itsellenne ja pelkistetyille kohtuuhintaisille kauniille vaatteillenne. Pliide.

(via Hotspot och Lisa C, tackar!)

cos

Jos keräisimme adressin, saisimmekohan COS:in Suomeen? Tai pliis, edes Tukholmaan. Näkemäni COS-vaatteet miellyttävät silmääni kovasti, toivottavasti kestäisivät käyttöä vaikka eivät kalleimmasta päästä olekaan.

Jos laittaisin päälleni kaiken omistamani harmaan, olisikohan lopputulos yhtä hieno? Tuskin, kun harmaa hame puuttuu. Taitaa olla aika olennainen osa, ainakin noin yleisen siveellisyyden kannalta. Tuollainen villakankainen hame kieltämättä kelpaisi ja sellaisen saisi sieltä COS:ista, mutta eipä ole reissuja tiedossa. Hmm…

Harmaita, ribbipintaisia (onko tuo sana?) villasukkahousuja toivoisin löytyvän lähempääkin – onko jollakulla havaintoja? Löysin joku aika sitten Stockalta parin, josta ehdin jo innostumaan kunnes huomasin, että sukkisten etupuoli oli vaaleampaa harmaata kuin takapuoli… Argh, ei näin. Tosin löydän itseni monesti katsomasta kaupoissa vaatekappaleita ja miettimässä, miten paljon hienompi se ja se olisi jos siitä ottaisi kaikki ne vaivoin mietityt ja väkerretyt jujut ja jipposet pois. Ankeus – tuo katoava luonnonvara. Minä haluan simppeliä, antakaa minulle COS.