Kesän juhlakausi käynnistyy osaltani lauantaina, kiirepaniikissa kotiin tilaamani asupelastus ehti kuin ihmeen kaupalla perille jo tiistaiksi. Vastoin kaikkia mielessäni ennakkoon läpikäymiäni kauhuskenaarioita haalari on kuin onkin ylläni mielestäni varsin hyvä – mitä nyt lahjetta on vain jotain kuusi ja puoli metriä liikaa. (Vaikka ois korot.)
Kotikadun toisella puolella on ompelimo, joka kotisivujensa mukaan avaa ovensa aamukahdeksalta. Nelisen vuotta on tässä tullut asuttua enkä ikinä ole nähnyt liikkeessä ketään, mutta ainahan kannattaa yrittää. Sen verran tiukalla aikataululla tässä kohti viikonloppua mennään, että jos naapurin ompelimo ei huomenna natsaa, tulevat lahkeet lyhenemään joko mitä epätoivoisimmin purkkavirityksin tai sitten ihan vaan fiilispohjalta, asfalttia vasten kulumalla.
Että sellaista vain mietin, miten kaikkiin juhliin valmistautuminen on AINA just tällaista? Aikaa on ollut vuosi, mutta kaikki pitää silti jättää ihan niihin viimeisiin minuutteihin? H-hetkeen on tavallaan vielä monta päivää aikaa, mutta jos postimyyntihaalari ei olisikaan sattunut olemaan lyhennystä vaille valmis, olisi minulle jäänyt noin ruhtinaalliset kolme tuntia keksiä jotain korvaavaa.
Ai etteikö kaapissa olisi ollut jotain? Noooooh. Joo, tietty. Hoen aina, ettei minulla ole erikseen arki- ja juhlavaatteita – kaikki on tarkoitettu käytettäväksi ja että on ihan turhaa roikottaa kaapissa jotain odottamassa kutsua saapuvaksi. Hyvä puoli siinä on se, ettei kaappiini ole päätynyt yhden käyttökerran vaatteita. Joku fiinimpi asia (okei, aika maltillisia ja vähäpaljettisiahan nämä minun juhla-asuni ovat..) saa aloittaa elinkaarensa tärkeästä juhlasta, siirtyy siitä vapaamuotoisempiin illanviettoihin kunnes päätyy puetuksi villapaidan pariksi toimistoon. Useita kertoja.
Huonompi puoli siinä puolestaan on se, että kun kutsu käy ja haluaisi pukeutua tärkeämpään tilanteeseen sen vaatimalla tavalla, ei niistä arkikamuiksi päätyneistä entisistä juhlijoista enää oikein saa sellaista kuplivaa fiilistä ja jotenkin säväyttävää olemusta, jota laittautuessaan (kiireessä, tietty) peilin ääressä aina hakee.
Mutta parempi kai tämä kuvio näin päin on, vaikka uuden juhla-asun paniikkiostamiseksi aina välillä meneekin? Ainakaan eivät jää henkareille pölyttymään virkaanastujaistensa jälkeen vaan pääsevät pelastamaan päiviä ja palvelemaan loppuunsa saakka.
Itse ajattelin ottaa ompelimoon mukaan kahdet kengät: korkkarit, joiden pariksi puen puvun juhliin sekä tennarit, joiden kanssa haalari kulkee kanssani loppukesän. Uusi lahkeenmitta päätetään sitten niiden jälkimmäisten ehdoilla.
Silkkihaalari COS
