kaulastaroikkujat

Kuten muutama teistä taitaa jo tietääkin, sain Inkeltä synttärilahjaksi Ally Capellinon avainriipuksen. Vastoin neidin oletusta, en ole vielä kertaakaan ottanut väärää lenkkiä mukaani. (Nyt lienee parasta koputella hieman puuta.)

Kaksiosaisen, ”roikun kaulassasi” -teemoitetun synttärilahjan toinen osa pääsi yllättämään: The Hill-Siden kaulaliina. Maailman hienoin kaulaliina! Kyllä se minua näköjään kuuntelee. Kiitos!

kamalaa

No sehän meni taas juuri kuten arvata saattaa.

Janilla on synttärit ensi viikon perjantaina. Kyselin hyvissä ajoin, mitähän herra mahtaisi haluta synttärilahjaksi.
– ”No katso blogista, siellähän niitä vinkkejä on listattuna.”

Blogissa on tällä hetkellä 1128 postausta, joissa on esiteltynä taatusti yli kymmenentuhatta erilaista vaatekappaletta, kenkää taikka asustetta. Valitsin postausten joukosta yhden vinkin ja hykertelin kerrankin onnistuneeni lahjavalinnassa.

Voinettekin sitten arvata mille mallille naamani venähti, kun silmieni edessä heiluteltiin hetki sitten ylpeänä tummanruskeaa versiota jo kolme viikkoa sitten lahjaksi hankkimastani Ally Capellinon avainlenkistä.

Eipä siinä sitten auttanut kuin mennä penkomaan lahjapiilopaikasta (senkin sijainti sitten paljastui) toissailtana taidokkaasti salaa paketoimani konjakinruskea versio avainlenkistä ja onnitella etukäteen. Kiva, että tykkäät!

Tiedoksi saatettakoon Beamin ja My o My:n väelle: jos tummahiuksinen, silmälasipäinen, tyylikäs herra Issues yrittää seuraavan viikon aikana ostaa jotain, älkää myykö. Älkää, vaikka se mitä tekisi tai vaikka kuinka kerjäisi. Laitan tässä illan mittaan vielä varuiksi meilit myös kaikkiin verkkokauppoihin, jotka löytyvät Janin tietokoneen kirjanmerkkilistasta… (Selviäisinköhän muuten helpommalla kuolettamalla Janin pankki- ja luottokortit?)

No, ainakin voimme todeta lahjan olleen mieluinen. Mutta silti kenkuttaa! Kaikkien vinkkien joukosta päädyin nimittäin juuri avainlenkkiin tyrehdyttääkseni sen kysymystulvan, joka koittaa ulko-ovella aina aamuisin ennen töihinlähtöä.
Oletko nähnyt mun kotiavainta? Missä on mun kulkulupa?

”Vaihtelun vuoksi” hän aikoo nyt säilyttää molemmat värit. Ja arvatkaapa vaan, roikkuuko kaulassa jatkossa aina juuri se avainlenkki, jossa ei ole avainta eikä kulkulupaa?

Tämän siitä sitten saa, kun yrittää opettaa vanhalle koiralle uusia tapoja.. Ensi vuonna panostan lahjakorttiin, tämä ei nimittäin ollut ensimmäinen vuosi kun lahja paljastuu samalla tavalla etukäteen.

Mutta niin, kiva kun tykkäät. Hyvää syntymäpäivää!

Ally Capellinon Kamal-avaimenperää löytyy tummanruskeana My o My:n viikko sitten avatusta miesten putiikista Erottajalta.

9 x rucksack

Reppu ei ole tuntunut näin ajankohtaiselta sitten ala-asteen. Tuntuu siltä, että moinen sopisi niin töihin, matkalle kuin vapaa-aikaan, toki hieman repusta ja työpaikasta riippuen. Kuvassa omat tämän hetken suosikkivaihtoehdot.

Reput valmistajittain vasemmalta ylhäältä:
Fjällräven
, Ally Capellino, Sandqvist, Ally Capellino, Grafea, Eastpak x Kris Van Assche, Royal Republiq, Makr, Herschel Supply Co.