hotspot + acne

Tästä on nyt vaan pakko raportoida, jos joku ei ole vielä sattunut eksymään Ruotsin ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvaan Hotspot-blogiin. Bloggaaja Karolina Skande on hehkuttanut matkan varrella Acnen vanhoja lempikenkiään vuolain sanakääntein useaan otteeseen sekä on taatusti vaikuttanut panoksellaan vahvasti siihen, että ruotsittaret olivat tovi sitten valmiita maksamaan näistä tuolloin n. 2,5 vuotta vanhoista kengistä paikallisessa huuto.netissä alkuperäistä myyntihintaa huomattavastikin korkeampia summia.

Laatukin kestää vain aikansa, tiensä päähän tulleet lempikengät sekä lukijoiden jatkuvat kenkäkyselyt saivat Karolinan kirjoittamaan blogiinsa avoimen kirjeen Acnen päämiehelle Jonny Johanssonille, jossa hän aneli Acnea tekemään uuden satsin himoittuja kenkiä. Eipä ollut Karolinan haaveilu taikka vaivannäkö turhaa, vastaus hänen sekä 437 vetoomuksen allekirjoittaneen pyyntöihin kolahti meiliboksiin parissa päivässä. Johansson ei voinut suorilta käsin luvata uutta kenkäsatsia kenkätehtaan vaihduttua matkan varrella, mutta hän lupasi selvittää mitä asialle voitaisiin tehdä.

Kuin kirsikkana kakun päälle Johansson pyysi Karolinaa tulemaan toimistolle valitsemaan nahat mahdolliseen uuteen kenkäerään. Aivan huikeaa brändinhallintaa, aivan mieletön esimerkki blogien vaikutusvallasta.. Olkoonkin, että Skande on kotimaassaan nykyään vähän enemmänkin kuin pelkkä rivibloggaaja, mutta toisaalta hänen uransa stylistinä ja muotitoimittajana sai alkunsa ymmärtääkseni juurikin kyseisestä blogista.

Nyt ovat kenkänahat sitten valittuina, lähipäivinä selviää saadaanko kengät tuotantoon saakka. Jos kaikki menee putkeen, saa Karolina loihtia perusmustan nilkkurin rinnalle vielä oman limited edition -versionsakin. Huhhuh, mikä eeppinen fashion-tarina – odotan innolla, saadaanko kengät kauppoihin syksyllä. Voisin hankkia popot myös itselleni: ne ovat paitsi mitä melkoisen hienot, olisi myös mukavaa olla mukana jotenkin ihan konkreettisesti todistamassa sitä, että asiakkaan kuuntelu kannattaa.

Onhan tämä case toki hyvin äärimmäinen esimerkki monestakin seikasta, mutta pakko todeta – jotkut ne vaan osaa tämän internetin…

(Karolina – om du hittar hit – tack för en historia som nästan är för bra att vara sann. Bra jobbat, hoppas att skorna finns i butiken nästa höst!)

evoluutio

Tämä evoluutiokuva esittää ehkä enemmän omaa henkistä kehitystäni kesäjalkineasioissa, kuin sukupolvien myötä tapahtuvia muutoksia populaation geenivarastossa.

Conversen Jack Purcellit ovat itselleni kaiken alku ja juuri, josta kehitys on lähtenyt – voinemme puhua fossiilista. Fossiilit, jotka ovat itselleni hyvin rakkaat ja jotka ovat olleet jalassani aina, ja tulevat kenkäkokoelmassani pysymään todennäköisesti ikuisesti.

Seuraavaa kenkälajiketta tutkaillessamme voimme todeta, että yhtäläisyyksiä löytyy melko paljon. Vaikka toistuvien elementtien määrä on suuri, minusta on pientä muutosta kesäisempään suuntaan selvästi nähtävissä. Itselleni tämä perus-All Star edustaa hyvin perinteistä, paljon pidettyä pidettyä kesätossua – ei näistäkään voi luopua.

Seuraava lajike on melko uniikki ja rikkoo muuten niin luontevan kehityksen. Muutos on sen verran voimakas, että näkisin tämän jopa hyödyllisenä mutaationa. En siis missään määrin virheenä, vaan kehityksen mahdollistajana. Espadrillakset – jokohan tänä kesänä?

Viimeisenä on lopputulema, itselleni täysin uusi lajike, joka on syntynyt useiden edullisten mutaatioiden tuloksena – sandaali. En ole aivan tässä pisteessä vielä, mutta jonain päivänä minäkin tulen olemaan osa migraatiota.

t. Kallion Ross Geller

Converse Jack Purcell, 83€, nittygrittystore.com
Converse All Star, 72€, nittygrittystore.com
A.P.C. Espadrilles, 55€, apc.fr
Acne Himalaya, 200€, acnestudios.com

(ps. Kiitos wikipedialle avusta evoluution kanssa, biologian tuntien opit olivat päässeet ”hieman unohtumaan”. Pahoittelen mahdollisia asiavirheitä.)