Kuten Inke jo ehtikin mainita, valoa tunnelin päässä häämöttää. Issues Headquarters muistuttaa tällä hetkellä crackluolaa: saimme vanhat yhteensopimattomat, liian isot, pienet tai liian tarpeettomat tavarat uuteen koteihinsa hyvissä ajoin, uudet huonekalut loistavat vielä poissaolollaan. Meillä on tällä hetkellä kotona sänky, ruokapöytä (ei tosin tuoleja), vanha mutta aina yhtä loistavasti useissa eri tarkoituksissa palveleva Artekin ritiläpenkki ja.. No, siinäpä se sitten olikin. Säkkejä, laatikoita, kirjapinoja ja viimeisenä silauksena pyykinkuivausteline keskellä lattiaa. Täällä kaikuu ja kumisee. Hengailu kovalla lattialla ei ole kovin miellyttävää, sängyssä röhnäämisestä tulee muuten pidemmän päälle niska ja selkä kipeäksi. Ei voi tosin valittaa – täällä kun pelättiin, että vanhat huonekalut jäisivät käsiin…

Vielä pari viikkoa, kuulemma. Olemme toiveikkaita, mutta yritämme pitää päämme kylminä. Eivätkös kaikki toimitusajat aina tuppaa venymään ja paukkumaan? Hyvää kannattaa odottaa.. Kun tuo lamppu viimein raivaa tiensä Kallioon, ei pimeästä vuodenajasta saa eikä toivon mukaan edes voi valittaa. Unelmien täyttymys.

Saa muuten nähdä, mitä sieltä sitten loppujen lopuksi tulee. Jan nimittäin mittaili seinää ja tulevan hylly-taso-hässäkän mahtuvuutta pohtiessaan, asensiko maanantaina vieraillut sähkömies tieltä siirretyn pistorasian sittenkin hieman liian kauas nurkasta. Pistorasia on kyllä paikallaan, mutta jostain syystä matkalla ollut hyllykkö on vain noin kaksikymmentä senttiä seinää pidempi. Mitta seinästä on kyllä otettu oikein, mutta helvetillisessä ”Mini-Mup ja kaksi Tupla-Muppia, eiku Mikrotupla-Mup ja sittenkin kolme Tuplamini-Muppia…” -vaiheilussa pari numeroa on ilmeisesti päässyt vaihtamaan paikkaansa. Onneksi tilanne oli vielä pelastettavissa, kun yhden moduuleista pystyi vaihtamaan pienempään. Sanktioksi tästä saa todennäköisesti palata lähtöruutuun odottamaan vuoroaan kahden nopanheittokierroksen ajaksi, mutta parempi kai näin.. Isännöitsijällä olisi voinut olla pari valittua sanaa sanottavana, jos Inke olisi joutunut toteuttamaan ensimmäisen suunnitelmansa ja laajentanut asuntoa kaivertamalla tuosta hyllykön tielle tulleesta ulkoseinästä parikymmentä senttiä pois.

Kuvia tästä, joskus ehkä. Siihen, että koti näyttää viimein kodilta tulee vierähtämään vielä paljon aikaa. Jokaisen sälän, koriste-esineen ja tekstiilin täytyy todella ansaita paikkansa. Ei kompromisseja, ei mitään joka on jossain koska siinä nyt vaan pitää olla jotain.

(Puolen vuoden päästä? Lehtipinoja, tuikkulyhtyjä, liian monta mukavaa tyynyä ja kulahtanut viltti – mutkun se ei kutita. Elämisen merkkejä. Mutta ajatus, se lienee pääasia.)