Olenpas viimein tainnut löytää itselleni sen oikean kasvojenpuhdistustuotteen, ainakin tämä palvelee ihoni tämänhetkisiä tarpeita vallan mainiosti. En oikeastaan edes tiedä, miten päädyin lopulta ostamaan tätä monien tuttavien kylppärin hyllyillä näkynyttä kasvopesua. En kai keksinyt enää muutakaan kokeiltavaa, kun mikään aiemmin testaamistani putsareistakaan ei ollut noussut selvästi ylitse muiden. Vuosiin tämä ei tullut kuuloonkaan, tuote vain näytti ja vaikutti tylsältä ja tympeältä. Purkki on minusta näyttänyt aina mitä melkoisen ankealta eikä se ole onnistunut vaatimattomalla ja vanhahtavalla ulkonäöllään iskemään turhamaisuushermooni. Olin kerran jonkun kaverin luona yökyläillessä testannut pesuainetta enkä sen mahtavuutta tuolloin oikein ymmärtänyt – muistelen miettineeni sen olevan poikkeuksellisen hankalaa poishuuhdeltavaa.
No juu, ei se tosiaan ihan helposti naamasta irtoa jos sitä annostelee liikaa. Tömäkkää, ilmeisesti jonkinlaisessa tiivistemuodossa olevaa kasvosaippuaa riittää kuin riittääkin noin puolikkaan herneen kokoinen nokare, tämän opettelin kantapään kautta. Tuolla puolikkaalla pisaralla pesuainetta lähtevät meikit eikä määrä onnistu vielä muodostamaan valtaisaa vaahtoryöppyä.
Tympeän, mitäänsanomattoman tuubin sisältö taasen on kaikkea muuta kuin mitä ulkoasu antaa olettaa. Pesun jälkeen nassu jää taatusti meikittömäksi ja hassulla tavalla narskuvan puhtaaksi, mutta ihoa ei silti kuivaa tai kiristä. Cliniquen 3-step -ihonhoitofilosofian vastaisesti olen skipannut kasvoveden ja tämänhetkinen kosteusvoiteenikin on aivan eri sarjasta, mutta naamani voi kuitenkin paremmin kuin ikinä. Iho lienee tasapainoinen kun se ei kuivu eikä liiemmin rasvoitukaan, näpytkin ovat tätä nykyä yksittäisiä, harmillisia sattumia eivätkä vakiovieraita. Sekaiho juhlii! Lisäksi tuosta 150 millilitran tuubista riittää tavaraa useammaksi kuukaudeksi.. Kahdelle. En ole ainoa, jolle tämä kelpaa.
Nyt pelottaa, että Clinique kokee tarpeelliseksi ”uudistaa valikoimaansa ja freesata ilmettään” ja vastalöytämäni klassikkosaippua heivataan pois jonkun uuden ihmeitälupailevan perusnassupesun tieltä. Mitä jos tämä on muidenkin mielestä ajastaan jälkeenjääneen ja kuivakan näköinen purtilo, jonka sijaan hyllyltä tulee napattua mukaan jotain hieman enemmän 2000-lukulaisen näköistä kamaa? Menossa on vasta toinen tuubi, en vielä haluaisi teidemme erkanevan!
Joulusuklaat olivat näköjään jo rantautuneet lähikauppaamme, kukapa sitä nyt tuoreita konvehteja jouluna haluaisi syödäkään. Pohdin jo pelastavani yhden konvehtirasian pois kaupasta vanhentumasta, itsekurini viimeiset rippeet ajoivat minut kuitenkin eteenpäin ilman varaslähtöä suklaasesonkiin. Tai itsekuri ja itsekuri – ei yksinkertaisesti ollut pokkaa ostaa konvehteja vain itselleen! En ymmärrä, mistä himo kumpusi – eivät ne perusankeat boksit edes ole se juttu, nälkäisenä ja verensokeri alhaalla nougattäytteiset teolliset konvehdit tuntuivat parhaalta idealta ikinä. Taisivat Juhlapöydän Parhaat kumppaneineen kuitenkin jäädä pyörimään mieleeni, kun kaikki ruskean ja beigen sävyt näyttävät nyt erityisen hyviltä.