Yllätys, yllätys – myös tänä sesonkina olisin tältä istumalta valmis verhoilemaan itseni A.P.C.:n tyrkylle asettamaan tarjontaan. Joku näissä kilteissä retrohenkisissä ranskalaisrytkyissä vaan puhuttelee kausi kauden jälkeen.. Ei kai mikään ihme – A.P.C. ei varsinaisesti kuulu niihin merkkeihin, jotka keksivät pyörän uudelleen aina puolen vuoden välein. Trenssit, farkut, villapaidat, köpömekot ja semipurkkarit vain pysyvät. Toisten mielestä tappavan tylsää, minun mielestäni turvallista tyyliä.
Beige takki jo löytyykin, ei-imukireät mutta suoralahkeiset farkutkin ovat kaapissani jo vuosia (puhki-)rakastettuna versiona. Niin, ja tummansininen perusneule. Ihan vaan, jos haluaisin hieman leikkiä tuota vasemmanpuoleisen kuvan tyttöä… Miten on, saavuttaako tuollaisen hillitynhallitun puolihuolimattoman olemuksen sipaisemalla yllälistattujen vaatteiden kanssa hivenen oranssinpunaista huulipunaa? En usko, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Lookit iskevät, vaikken juuri tällä sekunnilla olekaan klikkailemassa mitään kuvien vaatteista kohti kotia. Myöhemmällä sekunnilla saattaisin sortua tuohon viittamaiseen kylmänbeigeen viittableiseriin taikka tuohon pussy bow -paitaan, olkoonkin etten ole aivan varma minun ja violetin yhteensopivuudesta. Noh, tallennettakoon nämä kuvat blogiin inspiraatioksi minulle ja muille – suht simppeli voi näyttää hyvältä, kiltti ja kiva on kaunista ja koskaan ei liene pahitteeksi näyttää kirjoihin päin kallellaan olevalta nuorelta ranskattarelta. Toimii nyt, toimii ensi syksynäkin. Ainakin lukusaleissa.
Nuo ruskeat mokkasiinit.. Voi, kunpa voisin vannoa käyttökuukausia ennen talven tuloa olevan vielä muutamia jäljellä. Nyt ei ehkä kannata enää ostaa yksiäkään avokkaita, ainakaan jos niitä meinaa päästä vielä käyttämäänkin… (Sanoo hän, joka toi toissapäivänä kotiin jotain kauan kaivattua ja todella varretonta. Palataan tähän hieman myöhemmin.)
Mä toivon, että jossain on olemassa rahasto en-varsinaisesti-tarvitsisi-uutta-takkia-mutta-KUN -takeille. Vaalea viittakaveri olisi täydellinen.