juhlijan valinta

Kesän juhlakausi käynnistyy osaltani lauantaina, kiirepaniikissa kotiin tilaamani asupelastus ehti kuin ihmeen kaupalla perille jo tiistaiksi. Vastoin kaikkia mielessäni ennakkoon läpikäymiäni kauhuskenaarioita haalari on kuin onkin ylläni mielestäni varsin hyvä – mitä nyt lahjetta on vain jotain kuusi ja puoli metriä liikaa. (Vaikka ois korot.)

Kotikadun toisella puolella on ompelimo, joka kotisivujensa mukaan avaa ovensa aamukahdeksalta. Nelisen vuotta on tässä tullut asuttua enkä ikinä ole nähnyt liikkeessä ketään, mutta ainahan kannattaa yrittää. Sen verran tiukalla aikataululla tässä kohti viikonloppua mennään, että jos naapurin ompelimo ei huomenna natsaa, tulevat lahkeet lyhenemään joko mitä epätoivoisimmin purkkavirityksin tai sitten ihan vaan fiilispohjalta, asfalttia vasten kulumalla.

Että sellaista vain mietin, miten kaikkiin juhliin valmistautuminen on AINA just tällaista? Aikaa on ollut vuosi, mutta kaikki pitää silti jättää ihan niihin viimeisiin minuutteihin? H-hetkeen on tavallaan vielä monta päivää aikaa, mutta jos postimyyntihaalari ei olisikaan sattunut olemaan lyhennystä vaille valmis, olisi minulle jäänyt noin ruhtinaalliset kolme tuntia keksiä jotain korvaavaa.

Ai etteikö kaapissa olisi ollut jotain? Noooooh. Joo, tietty. Hoen aina, ettei minulla ole erikseen arki- ja juhlavaatteita – kaikki on tarkoitettu käytettäväksi ja että on ihan turhaa roikottaa kaapissa jotain odottamassa kutsua saapuvaksi. Hyvä puoli siinä on se, ettei kaappiini ole päätynyt yhden käyttökerran vaatteita. Joku fiinimpi asia (okei, aika maltillisia ja vähäpaljettisiahan nämä minun juhla-asuni ovat..) saa aloittaa elinkaarensa tärkeästä juhlasta, siirtyy siitä vapaamuotoisempiin illanviettoihin kunnes päätyy puetuksi villapaidan pariksi toimistoon. Useita kertoja. 

Huonompi puoli siinä puolestaan on se, että kun kutsu käy ja haluaisi pukeutua tärkeämpään tilanteeseen sen vaatimalla tavalla, ei niistä arkikamuiksi päätyneistä entisistä juhlijoista enää oikein saa sellaista kuplivaa fiilistä ja jotenkin säväyttävää olemusta, jota laittautuessaan (kiireessä, tietty) peilin ääressä aina hakee.

Mutta parempi kai tämä kuvio näin päin on, vaikka uuden juhla-asun paniikkiostamiseksi aina välillä meneekin? Ainakaan eivät jää henkareille pölyttymään virkaanastujaistensa jälkeen vaan pääsevät pelastamaan päiviä ja palvelemaan loppuunsa saakka.

Itse ajattelin ottaa ompelimoon mukaan kahdet kengät: korkkarit, joiden pariksi puen puvun juhliin sekä tennarit, joiden kanssa haalari kulkee kanssani loppukesän. Uusi lahkeenmitta päätetään sitten niiden jälkimmäisten ehdoilla.

Silkkihaalari COS

kiitos 6.5.2016!

Harvoin näin täydellisestä perjantaista pääsee nauttimaan. Eilen, perjantaina 6.5.2016, julkaistiin kolmen (ison) artistin odotetut albumit, ja siihen päälle vielä legendaarinen englantilainen bändi julkaisi toisen sinkun tulevalta albumiltaan. Mistä artisteista oikein höpisen?

1. ANOHNI – Hopelessness

anohni

Antony & The Johnsons -yhtyeen keulahahmona aiemmin tunnettu Anohni, Oneohtrix Point Never ja Hudson Mohawk yhdistivät voimansa ja tekivät yhdessä yhden vuoden kovimmasta levyistä. Levy on täydellinen sekoitus Anohnin herkkyyttä, Oneohtrixin Point Neverin monikerroksellisia äänimaisemia ja Hudson Mohawkin biittivoittoisia taustoja. Tämä trio on kyllä todella dream team. Oneohtrix Point Never on saavuttanut pitkän historian aikana kunnia ja mainetta kokeellisemmalla elektronisella musiikilla, kun taas Hudson Mohawke on kerännyt kunniaa muun muassa tekemällä taustoja Kanye Westille.

2. Mikko Joensuu – Amen 1

a0562868518_10

Mikko Joensuu tuli tunnetuksi Joensuu 1685 -yhtyeestä, jossa herra lauloi. Musiikillisesti tämä bändi liikkui My Bloody Valentinen, Spacemen 3:n ja muiden hienojen Shoegaze-bändien vanavedessä. Bändi ehtikin kerätä kunniaa ja mainetta niin Suomessa kuin Amerikassakin. Sitten jotain tapahtui ja bändi jäi ikuiselle talviunelle. Onneksi Mikko päätti jatkaa musiikintekoa ja jatkoi Joensuu 1685:n perimää, tosin enemmän singer-songwriter-hengessä. Kappaleet ovat helposti yli 6-minuuttisia minimaalisia, maalailevia ja synkkiä kappaleita toivosta ja kauneudesta.

Amen 1 liikkuu amerikkalaisen folk-tradition maisemissa, jonka syvät ja parantavat kappaleet luovat kuulijalle mielikuvan hiljaisesta ja intiimistä tilasta, jossa Joensuun artistinen visio kohtaa Townes Van Zandtin, Lee Hazlewoodin ja Leonard Cohenin levyjen kaltaisen henkisen ja musiikillisen maailman. Sovituksellisesti levy on raaka, mutta kaunis: se on pianon, kitaran ja Mikon äänen johdattama matka, jota koristavat pedal steel kitara ja kauniit jousisovitukset.

Amen 1 kilpailee kyllä tänä vuonna vuoden kotimaisesta albumista!

3. James Blake – The Colour In Anything

james-blake-the-colour-in-anything-640x640

Englantilaisen James Blaken odotettua kolmoslevyä on huhuiltu jo pidemmän aikaa. Juoruiltu on, että sellainen tulee tänä vuonna, mutta mitään varmaa tietoa julkaisuajasta ei ole paljastettu. Sen sijaan herra on vuotanut erinäisiä maistiaisia tulevalta levyltä jo pidemmän aikaa, ja se lisäksi kiusoitellut ihmisiä, että tulevalla levyllä vierailisivat muun muassa Bon Iver ja Kanye West. Torstaina hän paljasti, että uusi levy tulee ulos keskiyöllä, ja niin se vihdoin tulikin. Bon Iver tosiaankin vierailee levyllä, mutta Kanyen panos levyltä uupuu. Ei se haittaa, levy kuulostaa silti hyvältä. Tosin aika turvallista James Blakea, jos tällei vähän rumasti sanoo.

MUTTA!

Näitäkin tärkeämpi julkaisu tuli vielä eilen klo 18.00 jälkeen Facebookiin. Radiohead julkaisi tiistaina ensimmäisen maistiaisen tulevalta levyltä, ja perjantaina herrat julkaisivat yllättäen toisenkin sinkun, ”Daydreaming”. Uuden singlen mukana julkaistiin myös vielä nimettömän uuden levyn julkaisupäivä (8.5.), joka on ihan kohta. Tai siis HUOMENNA! Palataan siihen.

ps. Esitelyjä albumeita pääset kuuntelemaan Spotifystä klikkaamalla levyjen kansikuvia.

(kuva: Radiohead – Burn The Witch single artwork)

common people

Tennaritko? Ehei, eijei, napakkaa nahkaahan ne. Tässäpä aikuiskengät lapsekkaaseen makuun!

Lapsekkaan koon löytyminen puolestaan teetti tiukkaa, sillä internet tiesi valistaa, että nämä kengät täytyy ostaa kokoa pienempänä. Sehän oli helpommin sanottu kuin tehty, koska kenkää etsineet jalat ovat kokoa 36, eikä juuri kukaan ole uskaltanut ottaa kolmevitosia valikoimiinsa, vaikka niitäkin näemmä (ainakin tätä nykyä) valmistetaan. (Omiaan haikaileville tiedoksi, että yhden illan sovittelun perusteella allekirjoitan internetin yleisen mielipiteen koko-ohjeistuksesta: tilaa omaa kokoasi numeroa pienemmät.)

Nyt kieltämättä vähän jännittää ottaa nämä synttärilahjaksi (kiitoskiitoskiitoskiitos! <3) saamani kengät käyttöön, sillä joudun todistamaan itselleni vuosia hokemani väitteet siitä, kuinka nämä takuulla sopisivat siis-aivan-kaiiiiiiken omistamani kanssa ja ratkaisisivat kaikki kenkäongelmat (pl. korkkarit ja kumisaappaat).

Raportoin tuloksista. Nyt täytyy kiiruhtaa takaisin sovittelemaan ja silittelemään niitä.

Pieniä (ja isompiakin) Common Projectseja myy End Clothing, mutta aloita toki etsinnät Beamista, josta löytyy mimmeille tällä hetkellä omiani vastaavia mutta valkoisia sekä pojille muutamaakin eri mallia.