suit up!

Rodebjer: The Smoking Jacket & PantOlen suhtautunut jo maaliskuusta saakka hivenen pakkomielteisesti tähän Rodebjerin pukuun.

Tavallaanhan se on mitä järkevin hankinta – tuollainen siisti, särmä ja suht ajaton.

Toisaalta: harvoin minun tarvitsisi olla noin vakavastiotettavan ja tyylikkään näköisenä liikenteessä. Mikään ei tietysti estäkään. Ja tuo pukuhan roikkuu – eikös se tee siitä oikeastaan aika rennon?

Heinäkuussa uskaltauduin jopa sovittamaan pukua Weekdayn liikkeessä. Hieno oli, vaikka kiskoin päälleni liian suuren takin ja lahkeistakin olisi voinut napsaista kymmenkunta senttiä pois. Oikeankokoista pukua en sitten enää uskaltanutkaan sovittaa: oli paljon iisimpää poistua mietiskellen puvun olleen sinnepäin kuin todeta sen olevan täydellinen, mutta tähän väliin aivan liian kallis hankinta.

Ei tämä mihinkään aleen tietenkään päätynyt, vaan jatkaa elinkaartaan merkin syysmallistossa. No, onpahan lisäaikaa käännellä tätä puukkoa haavassa…

Rodebjer The Smoking Jacket, 520 € & The Pant, 360 €, rodebjer.com

kuvaterveiset piemontesta

Lomaterkut Piemontesta! Lempeä ja lähestyttävä maakunta hurmasi niin Eevan kuin meidätkin välittömän ystävällisellä asenteellaan, mainioilla viineillään sekä kauniin kumpuilevilla (mutta eräille matkapahoinvointia aiheuttavilla) maisemillaan.

Vuokrasimme siis kuuden hengen porukalla viikoksi talon parinkymmenen tuhannen hengen kylästä nimeltään Aqcui Terme. Pienen keskustan kapeiden kujien varrelle mahtui lukuisia ihania ravintoloita ja viinibaareja, enemmän kuin ehdimme viikossa koluamaan.

Hyvän ruuan ja viinien lisäksi kylään ei Italian Voguenkin hehkuttamaa ja matkaseurueen testihenkilöiden lämpimästi suosittelemaa kylpylää lukuunottamatta juuri muuta mahtunutkaan.. Mutta toisaalta: jos jossain on hyvää ruokaa ja viiniä ja ökykylpylä, voiko sitä enempää oikeastaan enää vaatiakaan?!
Piemonte-maisemaa. Malviran loistotilan köynnöksiä.
No, ei voi ei. Koko viikkoa emme kuitenkaan malttaneet mukavassa, kukkulan laella sijainneessa Italian kodissamme viettää – hyvä, jos kokonaista päivääkään. Piemonte taitaa avautua matkailijalleen, jos tällä on käytössään auto. Vieretysten sijaitsevat pienet kylät kätkevät sisäänsä todellisia helmiä, mutta autotta seilaaminen pitäjästä toiseen taitaisi olla hieman turhan suuri haaste.

Matkalle mukaan: hyvää seuraa. Vartoo, vartoo.
Auton lisäksi olennaista on tietysti hyvä seura. (Niin Piemonte-reissuilla kuin muillakin.)

Braidan viinitilalla.

Valtaosa viikostamme kului viinin perässä kierrellen. Piemonte pullistelee viinitiloja, monille ovat matkailijatkin tervetulleita tutustumaan, kunhan visiittitoiveestaan vinkkaa etukäteen. Eikä tarvitse olla mikään asiantuntija, vilpitön kiinnostus riittää: kotona korkattua pulloa fiilistelee kummasti enemmän, kun on käynyt paikan päällä katsomassa, miten monivaiheista ja pikkutarkkaa duunia viinin tekeminen on. Ja työtään selvästi rakastavien, kunnianhimoisten viinintekijöiden tarinoiden kuunteleminen se vasta inspiroivaa onkin!

Like a glove.
Ei liene ihme, jos Braidan viinit olivat eritoten Inken makuun: jo oviaukko osoitti palasten yhteensopivuuden.

Viinikellarin henki.
Myös tilan tynnyreitä valvova kellarihenki osoittautui varsin ystävälliseksi tyypiksi. 

Mitä, köynnöksiä joista EI kasva rypäleitä?!Tryffelii mä metsästän.. Metsästäjä työssään.
Alban kylä on tunnettu tryffeleistään…

Tryffelituristi Albassa.
…mutta hyvin koulutettu muotibloggaaja onnistuu harjaantuneella nenällään löytämään kylästä myös Missoni-outletin.

Barbarescossa.

Albassa piti ehdottomasti maistaa tryffeliä, kuvan tornin juurella sijaitsevassa Barbarescon kylässä piipahdimme tietysti barbaresco-viinien perässä. Sellainen oon-mä-juonut-viinii-Wienissä -tapainen pyhiinvaellusretki, siis…

Contratton kuohuviinitilalla.MUN MUN MUN MUNContratto - For England Brut Rosé.....in the making.Contrattolla tastingissa.

Takuulla ikimuistoinen kokemus oli visiitti Contratton kuohuviinitilalle. 145 vuotta porskuttanut tila historiallisine kellareineen olivat lähestulkoon epätodellisen upeita: jopa hakemus Unescon maailmanperintökohteiden listalle on vetämässä.

Huikean miljöön ja järjettömän hyvät viinit herätti henkiin meille taloa esitellyt Massimo, jonka kertomia tarinoita ja viinifaktoja olisi voinut istua kuuntelemassa vaikka loputtomiin. Onneksemme Massimo halusi maistattaa meille kymmenkunta talon viiniä, joten tovin ehdimme hänen asiantuntemuksestaan ja seurastaan nauttimaan.

Jos vain koskaan törmäät mahdollisuuteen tutustua ns. samppanjamenetelmällä kuohuviinejä valmistavan tilan toimintaan, mene. Mene, mene, mene. Skumppa nyt useimmiten maistuu hyvältä, usein jopa taivalliselta. Mutta oman hienostuneen ripauksensa makuun tuo se arvostus, jota tunnet viiniä kohtaan, kun olet paikan päällä kuullut sen valmistuksen vaatineen muun muassa pullon pyörittelyä eli tanssittamista käsityönä, muutama aste kerrallaan ja juuri tietyillä kellonlyömillä.

Tai no, oikeastaan viinitila kuin viinitila – mene silti. Taidetta kaikki tyynni.

Italian kodin tiluksilla. Pizzavastaava.
Viinien lisäksi upeaa oli myös ruoka: paikallisen perussupermarketin liha- ja juustotiskit olisivat saaneet Stockan Herkunkin kyynelehtimään kateudesta. Vaikka pienessä kylässämmekin ravintolatarjontaa olisi ollut riittämiin, ei lievästi sanottuna kokkaamiseen kallellaan oleva matkaporukkamme malttanut syödä ulkona läheskään joka ilta.

Siis miten voit olla kotikokkaamatta, kun saat luksuslaatua halpisketjuhinnoin?! Puhvelinmaitomozzarellaa kympin kilo, hifistelykinkkuja rivissä niin ettei valita osaa… Ja kasviksia, tuoreita maukkaita kasviksia. Voi Italia, kyllä itketti kun ensimmäinen kosketus ruokaan kotimaan kamaralla oli lentokentän Alepassa 1,60 € hintaiseksi osoittautunut hollantilainen tuontipaprika.

Riikka Sukula ja ikiomat Barolo-köynnökset.Sukuloiden superhyvä barolo.

Viimeisenä päivänä kyläilimme Sukuloilla, jossa tilan emäntä, tavaramerkkikorkkarinsa tätä nykyä korkokumppareihin vaihtanut Riikka kertoi meille viininkasvatuksesta ja -teosta superseikkaperäisesti, yksityiskohtaisesti ja inspiroivasti. Ei takuulla ole ollut mitenkään iisi juttu muuttaa Suomesta kasvattamaan tiukasti alkuperäsuojattua ja -säädeltyä barolo-viiniä, mutta kovalla duunilla ja sitkeällä asenteella tehdään todistettavasti kerrassaan mainioita pulloja. Täytyypä siis muistaa suunnata mietteet sinne Serralungan kukkuloille, kun jokin projekti seuraavan kerran tuntuu mahdottomalta…

Piemonte vaaleanpunaisten lasien läpi - onnistuu myös ilman niitä vaaleanpunaisia laseja.Tottuisihan tähän.Hei hei. Nähdään pian uudelleen.

No, jos kuvatulva sekä tämä rönsyilevän huokaileva hehkutus eivät onnistuneet mielipidettämme kiteyttämään, niin kirjoitettakoon se auki:

Pala sydäntä taisi jäädä Piemonteen.

Liekö olisi liioittelua palata ensi kesänä? (Pakettiautolla. Paikan päällä varsin edullisten viinipullojen valikoiminen ja matkalaukkuun mahduttaminen oli sydäntäraastavaa hommaa…)