Olen viiimeisen vuoden aikana onnistunut muodostamaan jonkinlaisen fiksaation sahalaitapohjaisiin kenkiin. Sen oikean sahaparin löysin kuitenkin vasta keskiviikkona Nitty Grittyn verkkokaupasta. Kyseessä ovat Yuketenin Moc Rangerit – käsin valmistetut, beiget, jumalaisen pehmeät mokkasiinit.
Edessä intiaanikesä! Ugh – olen puhunut.
Vaihdoin tänään Forexissa valuuttaa, työmatkalle lähtö huomisiltana. Lasin takana luurannut nainen huomautti henkilöllisyystodistukseni vanhentuneen. Hetken mietin jo huolestuneena, minne nuo kymmenen vuotta oikein sujahtivat.
Sitten päätin heittää huolehtimasta, mikään kun ei loppujen lopuksi ole vuosien varrella muuttunut, paitsi ehkä parempaan.
Kuten nyt esimerkiksi Carhartt. Kuusitoistavuotias minä pukeutui pelkkään Carharttiin, päästä varpaisiin. Mikään ei voinut olla siistimpää. Äiti-rukka juoksi Helsingin työmatkoilla Union Fivessä ja kuskasi selkä vääränä Carharttia Lappiin. Ihastuksen alkuaikoina merkillä ei edes ollut naisten linjaa, mutta eipä sellaista miesten tummansinistä logo-collegea ja sinapinvärisiä sammareita rokkaava teini ainakaan osannut liiemmin kaipaillakaan.
Kahdeksantoistavuotias minä onnistui viemään homman vielä astetta pidemmälle: muutto Helsinkiin, eka työpaikka ja huikeat Carhartt-ostosmahdollisuudet. En uskalla edes ajatella, mitä kaikkea merkkiuskollinen nuori minä omistikaan: esimerkkinä mainittakoon mm. neljä legendaarista sukelluskangashupparia, neljä talvitakkia, viisitoista t-paitaa sekä mahdollisesti kaikki maastokuosiset mimmien vaatteet, joita Carhartt noina vuosina valmisti. (Ai miksi? No, koska hip hop.)
Sitten ne hyllyt harventuivat vuosien välillä, tyylinikin pääsi kehittymään hivenen monipuolisemmaksi. Kaikesta en kuitenkaan raaskinut luopua, ja onneksi en luopunutkaan: ylähyllylle jemmaamani Carharttin talviparka pelasti viime talvena koiranulkoiluttajan. Seitsemän vuotta levännyt takki vieläpä tuntui varsin ajankohtaiselta – sama malli on yhä valikoimassa, freesimpänä kuin koskaan.
Alkukeväästä sitten tapahtui asia, joka olisi todennäköisesti suistanut nuoren Niemisen raiteiltaan: Carhartt halusi lahjoittaa muutaman vaatekappaleen kevätmallistostaan käytettäväkseni. Ja voi kuulkaa, riemusta kiljuen kävin katalogien kimppuun!
Paitsi siksi, että moni merkin vaatteista sopii vallan mainiosti tämän kevään suunnitelmiin, mutta eritoten siksi, koska tämän johdosta minä olisin mahdollisesti siistein ja onnekkain tyyppi, jonka kuusitoistavuotias meikä voisi edes kuvitella.
Että terkkuja minulle sinne menneisyyteen, turhaan silloin murehdit. Ja pidä huolta siitä Outkastin ATLiensista, tarvitset sitä vielä kolmentoista vuodenkin päästä.
Aurinkolasit Illesteva
Takki Carhartt (saatu blogin kautta)
Mekko COS
Laukku Céline
Kengät Prada
Ai niin: Carharttia halajavat, vanhaa rakkautta lämmittelevät tai ensikosketusta hakevat – Beamhillistä löytyy.
Juhlapäivä! Sata kilometriä Adidaksen Energy Boost -kengillä tuli täyteen. Yhteinen tiemme on taittunut tähän mennessä todella mainiosti ja kengät palvelevat loistavasti niin lyhyillä kuin pidemmilläkin matkoilla. Kyllä – tämä kenkä ansaitsee kaikki ne lausutut ja kirjoitetut kehut ja ylisanat, mahdollisesti enemmänkin.
Energy Boost on ensimmäinen juoksukenkä, joka saa minut unohtamaan valikoimista poistuneet ikilempparini – Karhun klassikkokenkä M1, siis. Tämä siis olkoon minulta se paras mahdollinen arvosana, jonka voin antaa: M1:set olivat ne kengät, joiden korvaajaa ei tuntunut löytyvän millään.
Eka satku täynnä, nyt kohti seuraavaa! Ja mikäs tässä juosta jolkotellessa, kun tiet ovat viimein sulat ja kelit hellivät…
Kiitokset Adidakselle kenkien testimahdollisuudesta! Innolla seuraan, mihin kaikkeen tämä uusi pohjamateriaali vielä taipuukaan ja mitä se tuo mukanaan. Minulle ainakin parempaa kuntoa ja hyvää juoksufiilistä…
[Lukijan huomioon saatettakoon: Kengät saatu testikäyttöön Adidakselta, mielipide kirjoittajan vilpitön.]
© 2009 — 2024