Hieman on ollut meikäläisellä huonoa onnea kesäkenkien kanssa tänä vuonna. Hankkimistani Vagabondin korokepohjaisista espadrilloista irtosivat pohjat alle kolmen viikon ja kymmenen käyttökerran. Kiikutin ne takaisin putiikkiin ja jätin uuden parin suosiolla ottamatta – espadrillat ovat monesti herkkien mutta ihanan keveiden matskujensa vuoksi yhden kesän kengät, mutta viidenkympin espadrillojen soisi kestävän sentään edes yhden kesäkuukauden.
Uusia vastaavia ei tuntunut löytyvän, joten avarsin näkökenttääni ja tilasin itselleni korokepohjaiset nahkasandaalit Carin Westerin aleista. Paketti saapui perille tänään ja laatikosta kuoriutui pari, joka näytti jopa paremmalta kuin verkkokaupan kuvassa. Pikku-Jalat ratkaisivat valitettavasti pelin Westerin tappioksi ja sain pakata kengät takaisin kuljetuspakkaukseensa. Pohjan mitta oli sinällään ihan soppeli, mutta jostain syystä pohjan ja jalkapöydän remmien väliin oli jätetty niin rutkasti tilaa, että kengät olisivat olleet sopivat vain tuhtien villasukkien kanssa käytettyinä. Nilkkaremmi ei yksinään valitettavasti riittänyt pitämään kenkää jalassa, vaan varpaat heiluessaan ja hölskyessään lipsahtivat heti ensimmäisen testiaskeleen jälkeen kellumaan reilusti kärjen ulkopuolelle.
Mikäli lukijakunnalla on ehdottaa meikäläiselle Helsingistä löytyvää, tummanpuhuvaa kesäkenkää, niin vinkkejänne otetaan vastaan riemumielin. Joko jotain avonaista (sandaalia, siis) tai vaihtoehtoisesti kesäisen huoletonta (no, ne espadrillot!) olisi haussa, mutta mistäpä löytyisi? Nyt on eteisessä vain talvikenkää, tuhtia lenkkaria ja napakkaa herrainkenkää ja kesäisempää kaipaisin, vaikka Helsingin kesässä vaikuttaisi tänä vuonna pärjäävän parhaiten kumisaappaissa.
Espadrillot saa monissa eri väreissä, sekä perusmatalapohjaisina että kiilakorkoisina Lifestylestä (Kapteeninkatu 9). Hinnat ovat mielestäni erittäin OK:t, kiilakorot alle 40 e ja muistaakseni matalat perusespadrillot vieläkin halvemmalla. Jos ei käytä espadrillot sateella, ne kestävät ihan kivasti 1-2 kesää. Eli suosittelen vierailemaan siellä!
No ei ehkä enää löydy Hesaast (jossain vaiheessa oli Beamissa) mutta suosittelen näitä A.P.C.:n kiilasandaaleja, jotka mulla on! Nyt kun olen näyttänyt niille hiekkapaperia niin nää on ihan mahtavat jalassa. Näen jo sulla sen tummansinisen värin… Mitoitus on pienehkö ja remmit on ainakin mun jalkaan piukat, joten näissä ei varmaan olis tota hölskymisongelmaakaan.
Parhaat kesäkengät ostin vuosi sitten Stadiumista, hintaa kokonaiset 9 € alessa. Espadrilloksien näköiset, kumipohjat ja konepestävät. Olivat hätäostos kamalan kipeille jaloille, mutta ovat osoittautuneet parhaiksi reissukengiksi kun likaantuminenkaan ei hirveästi harmita.
Toiseksi suosittelisin Tomseja. Nuo löytyvät koko perheeltä ja ovat todella kestäviä.
Täällä tykätään myöskin Tomseista, oikein passelit ainakin meikäläisen jaloille (ja näissä jaloissa on vaivasenluita ja muutakin vaivaa ja vikaa). Ehdottomasti parhaat kangaskesätossut mitä minulla on ollut.
Tulin myös mainostamaan Tomsseja! Onhan ne toki vähän hassut, mutta silti oikein ihanat.
Sofie, kiitokset vinkistä! Vielä kun ehtisi Kapteeninkadulle ennen ensilumien tuloa.. :D Tuntuu, että kesä on mennyt ihan pikakelauksella.
Eeva, no ku mä oisin ne ihan ehdottomasti halunnut, mutta loppuunmyytyjä ovat kaikki tummansiniset! Nyyh. Katkera. Onneksi A.P.C.:llä on ollut jotain vastaavaa mallistossa kesästä toiseen, joten ehkä sitten ensi vuonna.. Ja Beamissa voisin käydä katselemassa! Mä en ole käynyt siellä aikoihin, vaikka yleensä käyn viikoittain.. Voi Kaapo Kaapo, pidät mamman pois muodin parista.
Anneli, manteli ja Piritta, mistä te tiesitte, että olin viime viikolla tilaamassa Tomseja, mutta hihat paloivat kun heidän verkkokauppansa ei toimita Suomeen ja Amazonistakaan ei kokoa löytynyt? :D Vinkkienne jälkeen kitisin aamulla asiasta Janille ja jollain hiivatin yliluonnollisella päättelykyvyllä ja Sherlock-taidoilla se löysi niitä noin kolmesta kaupasta.. Oikeassa värissä ja oikeassa koossa. (Tästä eteenpäin en tee enää mitään itse.)
Mutta niin, taitaa olla Toms-loppukesä tiedossa! Kiitos kiitos kiitos kaikille!
Mistä kaupasta löysitte Tomseja Helsingistä?
Nimim. Kesäkengät myös kadoksissa
Moikka! COS:lla oli ainakin viime viikolla vielä paksupohjaisia mustia remmisandaaleja. Kannattaa käydä kurkkaamassa, olisko ne mieluisat:)
[…] ehdin kuin ehdinkin hankkimaan kesäkengät vielä heinäkuuksi! Voisi olettaa, että näistä on iloa vielä ensi […]