pilottitakkien paluumarssi

Hyvä ystäväni oli minusta hieman huolissaan kahden viimeisimmän postaukseni jälkeen. Ensin maastokuosi, sitten verkkarit. Mitä seuraavaksi? Pilottirotsi?

Mitäköhän hän sanoisi, jos tietäisi, että Our Legacyn tulkinta pilottirotsista vuodelta 2010 odottaa tulevaa kevättä kaapissani?

Pilottitakkivaikutteisten pusakoiden paluumarssi jatkuu kuitenkin myös tänä keväänä ja niitä on nähty muun muassa Acnen, Dries Van Notenin  ja Alexander McQueenin muotinäytöksissä. Omaan mieleeni ovat eniten kuitenkin yllä olevat tulkinnat Our Legacylta (ylempänä) ja Norse Projectsilta (alempana). Simo Vaatehuoneelta täällä hei – mokkapusakan hankkiminen ei tunnu enää kovin kaukaiselta…

lintubongaaja

Aamupäivällä marssin määrätietoisesti Espalle hakemaan itselleni edellisiltana internetistä bongaamani lintumekon. Se on malliltaan pionimekkoni kanssa identtinen sekä toimii täydelliisenä esimerkkinä siitä, kuinka kuosi voi saada saman kaavan näyttämään aivan erilaiselta. Tai no, ei täysin – molemmat istuvat aivan yhtä hienosti. Mutta fiilis: se on eri. Pioni hempeilee, linnut kujertaa. Enpä tiedä moniko huomaa minulla olevan kaksi tavallaan samanlaista mekkoa. (Paitsi te, teille juuri kerroin.)

Vaikuttaa siltä, että kesästä tulee hyvä. On päällepantavaa. Lisäksi viimeistään nyt on varmaa, että tulen jättämään jälkipolville perinnöksi mielettömän mekkokokoelman.

Lintubongauksen myötä Nykin reissua varten menestyksekkäästi kartuttamani säästötili otti hieman takapakkia. No, eihän sitä isolle kirkolle kehtaa lähteä vanhoissa rytkyissä. Väitän olevani kulttuurinedistämismatkalla ja levitän suomalaisen vaatesuunnittelun ilosanomaa. Lisäksi meillä on liput Andrew Birdin keikalle – kyllähän Lintu-Andrewta pitää mennä kuulemaan asianmukaisin varustein. Ehkä se näkee lintuni piippuhyllyllä ja ilahtuu.

Mekko Samuji

happy days!

Nyt on kaikille helsinkiläisille juoksunörteille hyviä uutisia! Niken ja Undercoverin Gyakusou-nimeä kantava mallisto on rantautunut Suomeen. Tarjolla on hyvännäköistä ja ultrakevyttä juoksuvaatetta, joka soveltuu niin juoksuradoille kuin katukuvaankin. Vaatteet löytyvät tästä päivästä alkaen Erottajan My O My THE MEN -liikkeestä. Liikettä, liikettä!