Kommenttiboksissa jo viikko sitten kuiskailtiinkin, että COS olisi saapumassa keväällä Helsinkiin. Tänään Nyt.fi (via Morning Star) tiesi vahvistaa juorut todeksi. Huh!
Uutisen mukaan putiikki tulee Kämp Galleriaan, tuleekohan siihen vanhan lippulaiva-Hömppälän tilalle? Jos, niin taitaa olla Pohjoismaiden suurin COS-putiikki luvassa… Onnea Helsinki!
Olen tästä uutisesta melkoisen innoissani ja odotan mielenkiinnolla, miten pahasti mieluisimman ruotsalaisketjumerkin rantautuminen kotikaupunkiini tuleekaan sekoittamaan pääni. Eipä sieltäkään tosin määräänsä enempää tavaraa halua kotiinsa kantaa, mutta mukavampaa ne muutamat vaatteet on sovitella paikan päällä kuin ottaa riskejä verkkokaupassa ja häseltää palautusten kanssa.
Tämän merkin kanssa ei muuten niin ärsytä se, että ”sitten kaikilla on samanlainen” – itse ainakin olen ostanut putiikista enimmäkseen sellaisia arjen sotureita (musta jakku, valkoinen paita..), jotka eivät herätä itsessään juuri huomiota, vaan tavallaan mahdollistavat niiden hauskempien, erottuvampien juttujen käytön.
Tervetuloa, COS – kerrohan koska avaat ovesi, niin pistämme kalenteriin!
edit: ”Mutta hei, COS – ettekö te voisi tulla myös Helsinkiin? Konsernillahan on kaksi valtaisaa H&M-myymälää siinä Aleksin varrella (mikähän järki tässäkin on?), menkää ja vallatkaa se Kämpin tila itsellenne ja pelkistetyille kohtuuhintaisille kauniille vaatteillenne. Pliide.” – minä, mä ja meitsi 11.1.2011.
Okei, okei – olihan tuo aika pääteltävissä silloin kun H&M päätti pystyttää toisen valtavan liikkeen entisen lippulaivansa naapuriin.. Mutta kieltäydyn uskomasta tätä tosiasiaa ja julistan itseni Suureksi Mielipidevaikuttajaksi. (ps. Ennustuksia kohtuuhintaan, ota yhteyttä kommenttiboksissa!)
edit 2: Missään ei tosin sanottu, että COS tulisi juuri siihen Hennesin tilalle. Jos ei tule, julistan itseni vähin äänin Keskikokoiseksi Olettaja-Erehtyjäksi.