Tovi sitten halusin olla korkkarityttö. Tulipahan kokeiltua.

Olen itseltäni salaa hivuttautunut takaisin matalakantaisten maailmaan, unohtanut korkonilkkurit eteisen nurkkaan ja valinnut kevyemmän tien. Myönnettävä on: mukavuudenhalu veti lopulta hienostelua pidemmän korren. Tai sitten syynä ei ollutkaan mukavuudenhalu: ehkäpä palasin vain ensirakkauteni luokse korkkarisyrjähyppyni jälkeen.

Kyllä koroille on hetkensä, myönnettäköön.. Mutta tuntuu, että omassa elämässäni ne ovat yhä harvemmassa. Korkoja yhtäkkiä aristelemaan alkanut tuntuu saavan korkoja enemmän nostetta olemukseensa kengistä, joihin ei tarvitse keskittyä. Löydän itseni yhä useammin huokailemasta hienojen herrainkenkien kuin pilvenpiirtäjäpiikkarien perään. Se on ihan okei, se on pohjimmainen luonteeni. Mukavuudenhaluinen ja käytännöllinen, mutta silti mitä melkoisen turhamainen.

Voihan se olla, että huomenna vastaan tulee korkopari jonka vuoksi olen valmis hoipertelemaan, mutta tänään vannon ikuista rakkautta matalille kannoille. Sanojen tueksi tarjoiltakoon muutamia kuvia Dieppa Restrepon mallistosta – nuohan vallan huutavat seurakseen silkkimekkoja. Tai pillifarkkuja. Miten milloinkin.

(kuvat Dieppa Restrepo)