Selkäpuolella oli tänään tiukka rivi nappeja, niskasta aina polvitaipeeseen asti. Liekö sitten juuri noiden selkään sijoitettujen nappien ansiota, että nämä kaksi uutta lempivaatettani toimivat mielestäni mainiosti myös yhdessä. Ja mikäpäs sen kivempaa kuin yhdistää lemppari lemppariin.. Eihän tällaisina pukeutumisen riemuvoittopäivinä voi mennä mikään muukaan sitten vikaan.
(Jos siis jätetään laskuista se, että työpaikan ovella huomasin avainnippuni jääneen illalla jumppakassin pohjalle. Tämä ei olisi mikään ongelma, ellen olisi huomattavasti aamuvirkumpaa sorttia kuin toimiston muu poppoo. Jotain johdatusta ilmeisesti, että tänään oli syksyn ensimmäinen päivä kun katsoin kotoa lähtiessäni tarpeelliseksi napata mukaani hansikkaat.)
Mekkoa olen käyttänyt niin paljon, että epäilen jo lipsuneeni liioittelun puolelle. Ei sinänsä mikään yllätys: tiesin jo silloin kassalla mekon kanssa seistessäni riskinä olevan, että joku joskus vielä kuvailee minua jollekulle ”sinä tyttönä, jolla on aina se tummansinivalkokukallinen mekko päällä”.
Mutta tuota neuletta minä vieläkin vähän ihmettelen: olen siihen nimittäin aivan palavasti rakastunut. Ostin sen toissasunnuntaina Tukholmasta lainarahoilla mietittyäni neuleen mahtavuutta ja sen hankkimista ääneen – hienovaraisesti, totta kai – koko viikonlopun. Kotiin palattuani olen onnistunut jättämään paidan lepäämään kolmena päivänä, niinäkin varsin vastentahtoisesti. Mielestäni se on sopinut toistaiseksi kaikkeen, kaikkialle ja kaiken kanssa.
Se on kyllä vähän jännä homma: minä kun en ole pimeän, lentämisen, ötököiden ja mörköjen lisäksi pelännyt mitään niin paljon kuin lyhyitä ja leveitä neuleita. Kun lihottavat.
Eipä tuo neule kyllä vaa’alla painanut juuri sataa grammaa enempää. Omituinen homma.
Neule Whyred
Mekko Samuji