Ensimmäinen ajatus:
MIKÄ TUO IHANA RUSKEA CHANEL-LAUKKU ON?! Tah-too.
Toinen ajatus:
Miksi minä näytän rillit päässä ihan samanlaiselta lapsinörtiltä kuin viidennellä luokalla, enkä esimerkiksi tuollaiselta kiehtovan naturellilta ja eteeriseltä ehkä-ranskattarelta? (Pienen tutkiskelun jälkeen todettakoon, että kuvan nainen on ilmeisesti italialainen. Sekin kelpaisi.)
Kolmas ajatus:
Jos nyt edes tuollaisen huivin jostain saisi… Sekä laukku että tuo hillityn hallittu olemus taitavat olla pysyvästi tavoittamattomissani.
Maanantai, näköjään päivä täynnä kateutta ja loputonta kahvinhimoa. Joskohan aamupäivän neljäs juhlamokka laittaisi taas hymyilemään sille peilistä tuijottavalle viidesluokkalaiselle, joka on jostain syystä saanut jo ensimmäiset juonteet silmäkulmiinsa. Kokeillaan.
(kuva: The Sartorialist)
Tämä kuva on jäänyt minunkin mieleeni kun kerran googletin ”glasses” + ”the sartorialist” . Olin juuri saanut vahvemmat lasit ja kaipasin uskonvahvistusta niiden tyylikkyydestä :)
Tekstisi sai minut muuten miettimään, että miksi sitä pystyy niin helposti näkemään muut ihmiset kauniina mutta omaa kauneuttaan on niin vaikea nähdä. Vaikka eihän kukaan muu voi olla minä ja hyvin voiva ihminenhän on aina kaunis.
Ihanaa alkuviikkoa sinulle Inke.
Mutta Inke, tyttömäinen söpöys on myös kaunista.
Ainakin näin yrittää uskotella itselleen yksi lapsenkasvoinen melkein 30 vee ja papereita kysytään alkossa alkoholittoman siiderinkin ostoon. :D
Niin miksi se onkin aina niin vaikeaa nähdä itsensä positiivisessa valossa? Ainakin meille naisille se tuntuu aina olevan niin.
Tuo laukku… En ole edelleenkään päässyt sopuun itseni kanssa siitä, minkä laukun annan itselleni 30-vuotislahjaksi, tämä aiheutti taas lisää riitaa pääni sisällä.
Eniten kateellinen olen tuon kaunottaren hiuksista, miksi oma tukka ei voi olla tuollainen huolettoman oloinen kiinni laitettuna. Tuo on se lopputulos mitä tavoittelen joka aamu kun väännän pakollista työnutturaani (eli nypyä, kuten tyttäreni sanoo). Ja ala-astenaamoista puhueen ollen, papereita kysellään edelleen, nykyään se alkaa jopa tuntua ihan mukavalta kun 30 vuotta lähenee uhkaavasti. Tosin edelleen aina toimistopäivinä, kun joudun pukeutumaan kravattiiin ja kauluspaitaan saatan toivoa vähän uskottavampaa olomuotoa…
Aloita sillä, että vaihdat juhlamokat espressoon! Chekkaa Pursimiehenkadulla Kaffecentralen ja KaffaRoastery ja johan meininki italialaistuu…;)
mariaelina, tuo on kyllä niin totta – miten sitä aina toisinaan onnistuukin olemaan niin julma itseään kohtaan? Onneksi osaan sentään antaa julmuudet anteeksi itselleni ja useimmiten onnistun olemaan ihan kiva minulle :) Ihanaa viikkoa sinnekin, tuollahan paistaa nyt aurinko!
Tintti, täällä luuraa yksi kanssauskottelija ja kohtalotoveri :) Myönnettäköön, että tulee kyllä joka kerta todella hyvä mieli, kun vielä kysyvät henkkareita Alkossa. Toivottavasti eivät lopeta vielä piiii-iii-iitkään aikaan…
Mutta juu, hieman lempeämpi sitä voisi itselleen olla ja ihan hyvä tämä on näinkin – sitä aina toisinaan huomaa haluavansa just sitä, mitä ei vaan voi saada… Ja uskoakseni useimmiten ihan vaan mielenkiinnosta – olisihan se kiva kokeilla, olisiko elämä sitten muka jotenkin helpompaa tai erilaista jos olisi 15 senttiä pidempi tai jos hiukset sattuisivatkin olemaan paksut, tummat ja luonnonkiharat. Arvata saattaa, että löytäisin silloin noistakin jotain valitettavaa :D
Anneli, ei tuo nyt AIVAN kauhealta riitatilanteelta vielä kuulosta ;) Veikkaan, että sovittelutulos tulee olemaan sinua miellyttävä, oli ratkaisu sitten mikä tahansa.
Mä kadehdin tosta tukasta kyllä kans eniten tuota näennäistä helppoutta: voin vakuuttaa, että tämän lirun (josta puolet on uhrattu otsatukkaan) vetäminen ponnarille tai nutturalle ei ole mitenkään huoletonta eikä edes huolettoman näköistä – huolimaton voisi olla parempi sana kuvaamaan lopputulemaa. Oh well.
Tuulia, totta tosiaan! :) Aamu alkaa kotona onneksi aina vadillisella cafe au laitia (parisienne+luomumaito), mutta töissä tarjolla on toistaiseksi vain juhlamokkaa. Espressokoneen vuodet tulivat tiensä päähän ja uutta vielä odotellaan. Ja sattuipa niin, että muutimme pois Kaffecentralenin ja KaffaRoasteryn vierestä PERJANTAINA… Mutta juu, onpahan uudenkin toimiston vieressä kyllä pari hyvää kaffepaikkaa. Jospa sitä yhden hyvän sumpin itselleen sallisi…