hiipivä hiawatha

Minnetonka-mokkasiinien perään haikailin hieman jo viime syksynä, jollen aiemminkin. Kevään ja mokkasiinikelien tultua aloin ilmoittelemaan Janille jokaisesta vastaankävelleestä mokkasiiniparista. Jan ei kylläkään täysin ymmärtänyt villitystäni – ainakaan alkuun. No, aina kaikkea ei kai voikaan..

Kadut tuntuivat oikein vilisevän mokkaa hapsuilla, mutta kaupoissa en moisia kenkiä sitten kuitenkaan nähnyt. Eipä vain sattunut tulemaan vastaan enkä oikein tiennyt, mistä etsiskellä. Internet toki olisi palvellut kengänhimoista, mutta nämä oli kyllä pakko sovittaa… Raja hauskan ja naurettavan välillä kun on toisinaan kovin, kovin häilyvä.

Sitten ne hapsukkaat pääsivät oikein yllättämään minut Berliinissä, pojottivat hieman eksyneen näköisinä Kreuzbergissä sijaitsevan bootsi- ja nahkaliikkeen ikkunassa kaiken rajun ja raisun keskellä. Enpä tosiaan olisi tullut sieltä tarkistaneeksi, elleivät olisi ikkunaan päätyneet! 65 euroa, nyt on millä hiipiä. (Tai tasapainoilla siinä hauskan ja naurettavan rajalla.)

whyredin syksyä

Ounastelin helmikuussa Whyredin syystarjonnan viehättävän minua vielä kesähelteiden jälkeenkin. No, vaikka kovasti toivonkin hellepäiviä vielä muutaman siunautuvan, olen mitä melkoisen varma siitä, että nämä kaunokaiset kiehtovat yhä syyskuussa ja pitkään siitä eteenpäinkin.

Hirmuisen nättejä värejä, jollain mystisellä tavalla kirkkaita muttei räikeitä. Kirkasta vihreää on kaappiini jo hissukseen hivuttautunutkin, saattaisihan sieltä löytyä tilaa myös poltetulle oranssille jos oikeanlainen yksilö sattuisi vastaan tulemaan. Pienet pirteät pilkut eivät liene olisi pahitteeksi kaapissa, jossa ei värien kirjolla juuri juhlita…

Ja joo, tuon hillityn-hallitun väri-iloittelun lisäksi mieltäni ilahduttavat vaatteiden pelkistetyn yksinkertaiset leikkaukset. Minä haluan housuni kapeina, jakkuni lyhyen laatikkomaisina ja helmani lyhyinä – ilmeisesti sen taannoin ilmestyneen lampun hengen kysymät kolme toivettani ovat nyt toteutetut.