Etsin Berliinistä hullun lailla mustaa, huoletonta kesämekkoa. Ei tärpännyt. Aika jännä mieliteko, ottaen huomioon sen että lähestulkoon kaikki muut värit paitsi musta ovat kiinnostaneet kuluneen vuoden aikana. Ympäri mennään, yhteen tullaan. Myös tytön mustanpuhuva asu kelpaisi mielihyvin, hirmuisen tyylikäs on hän.

Lisäksi tekisi kovasti mieli polkupyörää. Viimeksi olen pyöräillyt kymmenkunta vuotta sitten Rovaniemellä, kouluun ja takaisin – myös pakkasella. Siellä se vanha fillarini (musta – mitä minä sanoin?!) taitaa edelleen lepäillä äidin varastossa, minä kun en ole toistaiseksi uskaltanut pyöräillä Helsingissä. Ei ole ajokorttia eikä siis oikeastaan hajuakaan liikennesäännöistä, joten ajatus autojen ja ratikoiden seassa pyöräilemisestä pelottaa kovasti. Voi tosin olla, että joudun syksyllä autokouluun… Ne kun eivät töissä ole toistaiseksi ottaneet tosissani kertomuksiani siitä, miten vakaa ja varma olen paniikkitilanteissa, kuten esimerkiksi risteyksissä, ruuhkassa, raitiovaunujen läheisyydessä ja… raidatessa. Luvassa on mitä todennäköisimmin silkkaa paniikinsekaista ulinaa sekä käsien ja jalkojen yllättävää yhteentoimimattomuutta.

Silti haluaisin fillarin, voisihan sitä ainakin alkuun vaikkapa talutella niissä kohdin joissa pyörätietä ei ole tarjolla. Liikennesääntöjäkin joku todennäköisesti saisi minulle opetetuksi, lopusta huolehtikoot kovakuorinen kypärä, ristinmerkki ja suojelusenkelit. Mut ku mä haluun!

(kuva via symmetrical.tumblr.com)