Huominen vielä ja sitten voi olla möllötellä vaan, koko heinäkuun. Tai no, onpa tuo lomakalenterikin päässyt täyttymään.. Mutta siitä ei sovi valittaa. Lauantaina Berliiniin, enpäs ole kaupungissa aiemmin vieraillutkaan. Jotain mielenkiintoisilta vaikuttavia paikkoja ja kauppoja on jo merkkailtu karttaan, pöydällä lojuu kaksi keikkalippua (samaa bändiä kävimme katsomassa myös Nykin reissulla, mitä mäihää!) ja yksi pöytävarauskin on tehtynä, ihan vain varmuuden vuoksi. Voi kyllä me ollaan spontaaneja…
Vierailua COS:iin odottelen, enpäs ole vuosiin liikkeessä piipahtanutkaan. Josko nyt olisin tarpeeksi aikuinen heidän vaatteilleen – edellisellä visiitillä ne kieltämättä viehättivät, mutteivät vielä tuntuneet omilta. Sittemmin olen osannut (noh, enimmäkseen) jättää leggingsit kotikäyttöön, hupparit lentomatkustamiseen ja kulahtaneet trikootunikat siivouspäiviin. Voi toki olla, että romahdan heti välittömästi kaiken tuon kohtuuhintaisen minimalismin edessä ja juoksen muihin liikkeeseen etsimään kukkamekkoja.
Berliinivinkkejä saa muuten nakkailla kommenttiboksiin, olisimme niistä hurjan kiitollisia!
Berliini <3
Oma suosikkikaupunginosa Berliinissä on Mitte, tarkalleen Neue ja Alte Schönhauser Strassen kulmilla. Siellä löytyy ihania kauppoja (esim COS, All Saints ja AA), hyviä kahviloita ja ruokapaikkoja, sekä paras frozen yogurt- paikka, Yoli. Yleisesti voi suositella berlin.unlike.net sivustoa, suurin osa kiinnostavista ruokapaikoista ja nähtävyyksistä me ollaan bongattu sieltä.
Ja jos satutte olemaan paikalla sunnuntai, menkää Mauerparkiin. Ihastuin itse paikan tunnelmaan; kirppiskamaa, ruokakojuja ja nuorten suunnitelijoiden "outletmyyntiä" sulassa sovussa.
Menkää syömään Little Otik -ravinteliin. Ihana.
ah berliini.
mitte on mahtava, samoin kreuzberg, prenzlauer berg ja friedrichain.
ite suosittelen sunnuntai kirppiksiksi arkonaplazia prenzlauer bergissä tai vielä kivempaa paikallista tunnelmaa löytyy friedrichainin warshauer str junapysäkin kulmilta siitä suicide sirkuksen sisäpihalta.
mahtavia ruokapaikkoja on korealainen kimchi princes, loisto pizzaa saa i due fornista, ihana pasta paikka donato, perinteinen libanonilainen babel ja vietnamilainen monsieur wuong.
aamupalapaikkoja on tietenkin tuhannesti. yks lemppareista on prenzlauer bergin gagarin ja kreuzbergin mahtava morena.
vähän kiireellä kirjotin ja varmasti kaikki kaupunginosat ja paikat kirjotettu väärin! sorry!
nauttikaa berliinistä!
-saara
spaghetti western torstraßella on käymisen arvoinen pastapaikka. halvat hinnat ja pasta on todella hyvää. samoilla nurkilla, kastanienalleella, oleva morning glory on ihana kahvila josta saa kaikkea luomu ja ekoilu purtavaa. söpö sisustus. kastanienalleella on paljon kaikkea muutakin kivaa, pikkuputiikkeja ja kahviloita. kahviloista morning gloryn lisäksi ainakin glücklich am park (vaatteita + jäätelöä) ja napoljonska (vohveleita + yliannostus vaaleanpunaista sisustuksessa). kastanien alleelle pääsee kätevästi rosenthaler platzin metropysäkiltä, jonka vieressä on myös mukava kahvila/baari nimeltä mein haus am see.
toivottavasti näistä on jotain iloa! berliinistä kyllä löytyy näettävää ja koettavaa.
Tällähän (Bryssel) oli kaksi COS -liikettä> Eipä ole enää. Toinen pantiin kiinni ja nyt sen paikalla on…tadaa..miesten H&M. Olen mykkä vihasta.
Saaraemilia jo mainitsikin: Monsieur Vuong. Ihan paras vietnamilainen, suosittelen.
Suurkiitokset vinkeistä, aika paljon näistä ehdimme testailemaan tällä reissulla ja loput siirretään seuraavaan kertaan :) Ihana kaupunki!