Nämä Margaret Howellin mallistot ovat aina jotenkin niin kovin rauhoittavia. Kuvia katsellessa palaa pakostakin perusasioiden äärelle ja huomaa olevansa onnellinen siitä, mitä kaapista jo löytyy. Sama toistuu sesongista toiseen: Howell on kyllä vaatekaapin kulmakivien mestari, ainakin mitä omaan makuuni tulee.

Niin, sitä samaahan tämä pitkälti on kuin viime syksynä ja sitä edeltäneenä keväänä: beigeä, valkoista, harmaata ja mustaa. Ja ah, miten ihanaa että Howell ei ole liiemmin irroitellut – tähän kevääseen on tosin tullut mukaan hiven hillittyjä sinisävyjä.

Mielestäni tämä on silti äärimmäisen mielenkiintoista. Minä kun en taida koskaan kyllästyä tuijottelemaan täydellisesti yhdisteltyjä perusvaatteita. Löydän itseni aina ihastelemasta sellaisia täydellisesti rullattuja chinojen lahkeita, jotka putovat sirojen herrainkenkien tai valkoisten kangaskenkien yläpuolelle nilkan paljastaen. Ja miten hyvältä näyttääkään väljän kauluspaidan hiha rennosti käärittynä ja hyvin istuviin mustiin housuihin yhdistettynä! Omistaapa myös musta, rentolinjainen jakku, joka solahtelisi ongelmitta osaksi asuun kuin asuun. Haukkukaa tylsäksi, mutta olen enemmän innosta ihmeissäni vuodesta toiseen toimivien perusasioiden äärellä kuin toisinaan varsin kokeellisia ja katseita keräämään tekemällä tehtyjä, internetiin ikuistettuja katutyylejä katsellessani.

Sitten kun saisi vielä itsensä uskomaan, että se riittää – aika usein sitä huomaa seisovansa aamulla peilin edessä valkoisessa kauluspaidassa ja farkuissa miettimässä että mitähän tähän pitäisi lisätä kun nyt on niin vähän. Ihanaa, että yhä useammin vastaukseksi on riittänyt ai niin, se hajuvesi.