Kuukausi: tammikuu 2011
-50%
Viikko sitten tähän aikaan olimme Tukholmassa ja tiukasta aikataulusta huolimatta onnistuimme löytämään rakosen jo pakolliseksi perinteeksi muodostuneelle Welcome-vierailulle. Joistain asioista ei vaan kannata tinkiä, eikä varsinkaan jos kyseessä on yksi Euroopan parhaista vaatekaupoista ja käynnissä ovat edelleen alennusmyynnit, vieläpä puoleen hintaan -vaiheessa. Lienee sanomattakin selvää, ettemme poistuneet liikkeestä tyhjin käsin. 
Siinä välissä kun minä pengoin semihysteerisenä heidän kauluspaitavalikoimaansa, onnistui Inke löytämään minulle pari solmiota. Molemmat ruudullisia ja upeita! Vasemmalla näkyvä sininen tekele on valmistettu sataprosenttisesta kashmirista ja tulee Our Legacylta, kun taas oikealla näkyvä on Engineered Garmentsin, hieman ronskimpi ja paksukankaisempi. Kiitos näistä kuuluu ehdottomasti Eagle Eye -Inkelle, joka onnistuu aina löytämään Welcomesta juuri ne mukaan tarttuvat jutut.
Engineered Garmentsilta löysin solmion lisäksi pikkutakin. Olin katsellut tätä myös aiemmilla visiiteilläni, mutta en vain ollut raaskinut ostaa tai edes sovittaa takkia hintapyynnön ollessa pitkälti kohtuuton. Alerekkiin oli jäänyt roikkumaan yksi kappale pikkutakkia, vieläpä omaa kokoani. Onnellisen yhteensattuman seurauksena olen nyt yhden Hartford-nimisen, tyköistuvan ja tummanharmaan pikkutakin ylpeä omistaja. Takissa on useita pieniä, makuuni osuvia melko huomaamattomia detaljeja, kuten nyt esimerkiksi olkapäistä ja kyynärpäistä löytyvät koristetikkaukset. Niin, plussaa myös takin kolmenappisuudesta!
Money well spent.
ainoa alelöytö
A.P.C.:n aleostokset eivät nyt tällä kertaa menneet osaltani aivan täysin putkeen. Tai no, miten sen nyt ottaa – minullahan on nyt kaunis, violetti, kukkainen silkkimekko! Mikään järkisyy ei selitä sitä, miksi pidän siitä niin kovasti. Ehkä juuri siksi.
Toisinaan vaan joutuu ihmettelemään, josko A.P.C.:n naisten malliston suunnittelijalla on minkäänlaista käsitystä naisvartalon mittasuhteista tai muodoista. Sama merkki onnistuu tekemään paitsi hienoimmat, myös ne kaikista jäätävimmät vaatteet. Ah, mikä viha-rakkaussuhde! Ja ei, kyse ei voi olla edes siitä, että vaatteet suunniteltaisiin pelkästään 180-senttisille, gasellinomaisille ja sirorakenteisille huippumalleille. Hihanmitta kun on mallia midget – olen pitkälti ainoa, jonka käsille pituutta piisaa.
Alepakettiin ”varmana nakkina” päätynyt tummansininen puuvillamekko paljastui todellisuudessa pahimman luokan pakkopaidaksi. Sataprosenttinen puuvilla olikin paksua flanellia, sinänsä kivaa mutta sellaista en varsinaisesti odottanut saavani.
Arkiaamujen pelastajaksi kaavailemani perusmekko oli minulle sentään harteista hyvä. Siihenpä se sitten tällä kertaa jäikin, kun mekko-osan virkaa toimittanut kapea, suora pussi ei varsinaisesti korostanut vartaloni parhaita puolia. Tai oikeastaan se korosti niitä vähän liikaakin: takamuksesta mekko kinnasi komeasti, selkään jäi säkillinen kangasta. Helman pituus oli myös järin imarteleva päättyessään pohkeen paksuimpaan kohtaan, hameenhelmojen no-mans-landille.
Silkkimekkokin kävi ompelijalla edellä mainitusta syystä typistettävänä, helmasta hujahti pois seitsemisen senttiä. No, nyt se on sitten täydellinen. Ja minä violetti.