Tänään kotimatkalla harhauduin Stockan kosmetiikkaosastolle hakemaan uutta kynsilakkaa pulloihinsa kuivahtaneiden ja tylsistyttämään alkaneiden tilalle. Kynteni ovat vähintään viiimeisen puolen vuoden ajan olleet joko tummat viininpunaiset tai lähes värittömät läpikuultavan vaaleanpunaiset, vaihtelua tällä suunnalla ei ole juuri havaittu.

Kävin läpi pintapuolisesti suurin piirtein kaikkien tarjolla olleiden merkkien valikoiman – liian plääh, liian plaah. En halua glitteriä, en neonsävyjä, en tunkkaisia värejä, en mitään tekemällä tehtyä tai liian rajua. Vaihtelua halusin, mutta kun mikään tarjolla ollut uusi ei kelvannut, poistuin tyhjin käsin.

Aleksin varrella muistin että se apteekki siinä Kämpin kulmassa on joskus mainostanut katukyltissä myyvänsä Essien kynsilakkoja. Seisoin muutaman minuutin melkoisen hyvinvarustellun lakkahyllyn äärellä ja nostelin sieltä tarkempaan tarkasteluun noin jokaisen pullon joka ei ollut sininen, vihreä tai neonpinkki. Poistuin lopulta kassan kautta onnesta hykerellen saaliinani kaksi lakkapulloa.

Jaa-a, miksipä muuttaa hyväksitodettua kaavaa. Tänään lakkasin kynnet viininpunaisiksi, seuraavaksi kokeilen tuon ihanan nössön, lähes värittömän lakan. Sitten jälleen on hyvä palata tummaan viininpunaiseen. Tasapaino on saavutettu.

Essie-kynsilakat: True Love, Poor Lil Rich Girl, 15,60 € /kpl

(Joo, monta euroa kalliimpaa kuin netissä, mutta näkeepähän sävyn jota on ostamassa. Itse ”säästin” netissä pari vuotta sitten ja tilasin näyttöpäätteen värinäytteiden perusteella epähuomiossa yhden tunkkaisen tumman aniliininpunaisen (samplessa ”raikas karpalo”) sekä yhden ankean tummanruskean (”tumma burgundi”) kynsilakan. Käyttämättä jäivät.)