Joulupukki, miten olisi?
Minulla on syksyn ja talven varalle kaapissani ohuenohut tummansininen villakangastakki, täydellisen ihana mutta – ei kieltämättä – se lämpimin vaihtoehto. Onneksi siellä on myös Acnen untuvaparka, joka pärjää paitsi pakkaselle, myös räntä-, tihku-, loska- ja vesisateelle sekä muille Helsingin sääilmiöille vettähylkivän pintansa ja suojateipattujen saumojensa vuoksi. Untuvavuoren voi irroittaa, jolloin jäljelle jää tuulentorjuva ja vedenpitävä kuoritakki niitä päiviä varten, kun lämpötila on vielä siedettävä mutta vettä sataa vaakasuoraan.
On siellä kaapissa myös kaksi muuta takkia, joiden parhaat päivät ovat kyllä jo kaukana takanapäin. Olen yksinkertaisesti käyttänyt ne puhki! Filippa K:n villakankaisesta, selästä hieman viittamaiseksi leikatusta takista alkavat jo loimilangat paistaa läpi. Tämän laadusta en kai voi valittaa, takki kun on kestänyt kovaa jokakeväistä ja -syksyistä käyttöä jo elokuusta 2007 alkaen. Hieman sama homma on käynyt Benettonin harmaalle duffelitakille, joka on kulkenut kanssani aina syksystä 2006 saakka. Viime talvena taisin antaa sen jo enimmäkseen levätä: vuori on riekaleina (niin puhkikulunut, ettei sitä voi enää edes paikata), loimilangat paistavat läpi. Takin hihat, olkapäät, taskunsuut, kainalot ja kyljet ovat menettäneet jo kaiken villaisen pehmeytensä, jäljellä ovat vain huterat jämät.
Uusi duffeli saisi siis palvella niinä päivinä, kun hypertoppatakkini vielä hiostaa mutta A.P.C.:n ohuesta kaunottaresta ei ole enää kamppailemaan pakkasasteiden kanssa. Lisäksi myönnettäköön, että niin täydellinen kuin se Acnen untuvaparkani ominaisuuksiensa puolesta on, ei se nyt varsinaisesti mikään elegantti ilmestys ole – poikkeuksellisen tyylikäs tekniseksi toppavaatteeksi, tosin. Pukeudun enimmäkseen säiden mukaan enkä anna turhamaisuuteni tulla tielle silloin kun pakkasta on parikymmentä astetta ja tuulta on miellyttävät 50 metriä sekunnissa. Olen kiitollinen untuvaparkastani, se oli ehdottomasti parasta mitä viime talvena tiesin. Silti olisi kivaa, jos omistaisin salonkikelpoisen takin jolla tarkenisin vielä n. 15 asteen pakkasilla enkä tuntisi oloani Michelin-miehen pikkusiskoksi.
Eli duffeli, siis. Juuri tuo täydellisen tummansininen, jossa on ihana punainen ruutuvuori tuomassa hieman väriä harmaaseen maisemaan. En juuri keksi, miten takki voisi näyttää enemmän minulta: se sopisi kaikkien laukkujeni ja kenkieni kanssa, pituus olisi juuri oikea mekoilleni mutta tokihan tuo nyt on tyylikäs myös farkkuihin yhdistettynä. Päähän pipo tai varsinkin baskeri, oh-la-la. Jan tilasi viime vuonna A.P.C.:n duffelin ja on ollut siihen ymmärtääkseni oikein tyytyväinen. Ranskalaisella talvitakillakin pärjää näköjään yllättävän pitkälle – mies hengittää vielä, vaikka kitkutteli viime talven tuolla takilla! (Niin juu – onneksi tuossa tyttöjen takissa on sentään tuo vuori ja muoviset napit – Janin takin vuori ei ole ruutuinen tai punainen, sen napit ovat muistaakseni puuta ja se on lisäksi vielä harmaa. Samanlaiset tuulipuvut -efektiltä vältyttänee.)
Olen melkoisen vakuuttunut – nyt alan siis säästää pennosiani. Lyökää minua näpeille, jos tulen tänne riemuitsemaan yhdestäkään uudesta vaatekappaleesta ennen, kuin olette nähneet minut tummansinisessä duffelissa.
(Okei, voitte kyllä muutenkin lyödä minua jo hieman näpeille – tunnustan shoppailleeni tänä syksynä melko paljon. Yhtään virheostosta en tosin tunnusta tehneeni, päinvastoin! Toivottavasti jokaisesta uudesta vaatteestani tulee jonain päivänä vuosien päästä silkkaa puhkikulumaa ja loimilankaa. Mutta vasta vuosien päästä, kiitos.)
A.P.C. Wool-blend Duffle Coat, 440 €, net-a-porter.com
