Minulla oli tänä vuonna viikko kesälomaa. Kiersimme Suomen ja opin juoksemaan. Huppista. Ja kyllä – tuo 7,53 km on juostu kokonaan, ilman yhtään kävelyaskelta. Olen naurettavan ylpeä itsestäni.
Vinkkejä juostavien matkojen pidentämiseen (joo, heti keulimassa):
Oma juoksurata
Sen sijaan, että mittaisit kartalta itsellesi hurjanpituisen lenkin ja päättäisit kipittää sen, mittaapas mielummin joku n. 1-1,5 kilometrin pituinen pikkukierros mahdollisimman läheltä kotiasi. Sitten juokset sen kerran, kaksi, kolme, kuusi… Miksikö? Lisäkierrokset ovat suhteellisen lyhyitä – kun on selvinnyt vaikkapa neljästä kierroksesta, osaa paremmin arvioida pystyykö vielä viidenteen vai onko parasta lähteä kotiin. Minä en olisi lähtenyt kuntoani tuntemattomana hortoilemaan juosten kolmen ja puolen kilometrin päähän tietäen, että sieltä pitää selviytyä vielä kotiinkin. Kun juoksumetrejä sai lisätä turvallisesti suhteellisen lähellä kotiovea, oli yllättävän helppoa antaa kilpailuvietin viedä ja tsempata aina vielä yksi kierros. Kilometrin nyt aina vaikka ryömii kotiin..
Juoksukaveri
Olen juoksumusiikin suuri puolestapuhuja. Otahan silti kaveri mukaan, kuuntelet sitä musiikkia ja väliaikatietoja sitten pienemmällä volyymillä… Ainakin minä olen niin sinnikäs, etten voi myöntää Janille ettenkö muka jaksaisi juosta samaa matkaa kuin hän. Ai että juostaanko vielä yksi kierros? Joo, kevyesti menee, kevyesti menee.. Matka kasvaa yllättäen, kun ei lusmuile itsekseen ja tyydy siihen, mikä tuntui vielä mukavalta.
Onnistu kerran, esiinny kaikkitietävänä ja luule olevasi kuolematon
Noudata yllämainittuja ohjeita (pieni juoksurata ja kirittäjä), ylitä aiempi ennätyksesi kirkkaasti ja kuvittele, että pystyt kaikkeen. Kun olet saanut pari kertaa rikottua kuuden kilometrin rajan ja yllettyä kerran jo yli seitsemän kilometrin, uskot itseesi jo niin paljon että harkitset tosissasi Midnight Runiin ilmoittautumista. Kymmenen kilsaahan se vain on, niinku ei mitään.
(Sitäpaitsi 35 euron osallistumismaksua vastaan saa pätevän juoksupaidan (nostaa street crediä Töölönlahdella) sekä hedelmiä ja urheilujuomaa maalissa. Ja koska yöllä on pimeää, ei kukaan näe jos hyppäät reitin varrelta itkien taksiin kolmen ja puolen kilometrin jälkeen. Pitäisiköhän mun osallistua?)
Ihana olet! Syytä ollakin ylpeä, huh mikä saavutus! Ja taksi sai mut nauramaan :D
wow ! edistystä siihen sun aikaisempaan juoksupostaukseen katsottuna on tapahtunut :D ja toi varasuunnitelma itkien taksilla kotiin kuullostaa erittäin pätevältä suunnitelma beeltä..
Pee, voi kiitos! Arvaa, juoksin eilen 8 km! Oon ylpeä! En olisi kyllä muuten juossut, mutta kun menin postauksenjälkeisessä itsetuntohuumassa ajastamaan juoksuajaksi 45 min enkä sitten voinut luovuttaa kesken… Ei tuntunut helpolta taikka kovin hyvältä ja sain kiitokseksi mojovan rakon vasemman jalan sisäsyrjään. Ei reilua. Nyt jomottaa sääriä. En luovuta.
inksu, no niin on! Ongelma taisi olla korvien välissä – olin niin tyytyväinen siihen mihin pystyin etten uskaltautunut edes yrittämään enempää. Noh, ehkä oli hyvä pysytellä jonkun aikaa samassa tavoitteessa ja totutella hommaan. Nyt pitää vain totuttautua juoksemaan säännöllisesti 5-6 km lenkkejä eikä yrittää joka kerta uutta ennätystä.. Olen suuruudenhulluuteen taipuvainen ja näin viime yönä unia siitä, miten saisin juostua 10 km putkeen. Onneksi tämänhetkinen jomotus pakottaa lepäämään pari päivää…
oi, olen ylpeä susta! hienoa hienoa! ja ilmottaudut tottakai!
(ehkä mäkin nyt…)
Äänikirja on parasta lenkkiseuraa. MIelellään joku cliffhangereilla kuorrutettu dekkari, niin juoksemista ei tee mieli lopettaa ollenkaan :D