Olen kuin ihmeen kaupalla saanut lenkkeilyn edes jokseenkin säännölliseksi osaksi viikkojani. Tavoitteita en ole asettanut pilviin saakka – kaksi puolen tunnin juoksulenkkiä viikossa on pakko rutistaa, kaikki muu on plussaa. Tai no, tuohon puoleen tuntiin kyllä kuuluu myös n. viiden minuutin reipas kävely alkulämmittelyksi sekä sen Töölönlahden lyhyen tappajanousun kävely, joka näkyy tuona notkahduksena tuossa graafissa. Ehkä saisin senkin juostua ylös (olen todistetusti tämän joskus tehnyt!), mutta ongelma on korvieni välissä. Pelottaa, että hyydyn sen jälkeen niin pahasti etten pääsisi enää kotiin soittamatta Jania kantamaan.

Jaa että onko tuloksia alkanut näkymään? No tottakai: reiteni ovat rautaa, pakarani pronssia, pohkeet kuin patsaalla kipittelen nyt saman lenkin huomattavasti lyhyemmässä ajassa kuin ennen ja pääsen kotiin saakka jo itkemättä. Ajastan siis aina Nike+ -systeemiini urheiluajaksi puoli tuntia ja nyt siinä ajassa pystyy tekemään jo huimasti hieman enemmän kuin vielä pari viikkoa sitten. Ennen sain puoli tuntia tuhrattua Töölönlahden kiertämiseen, tiistaina hölkkäillessäni olin saanut saman matkan rutistettua 22 minuutissa. Kiersin lopuksi dorkana kotitaloani ympäri juosten lähikatuja edestakaisin, kun piti saada tuo puoli tuntia juoksentelua täyteen. Minua tällainen ylös kirjaaminen ja laitteiden apu siis todella auttaa – ilman itselleni asettamaa aikatavoitetta olisin todennäköisesti mennyt tyytyväisenä suoraan kotiin ja fiilistellyt, kuinka nopeasti päivän rääkki olikaan tällä kertaa ohi.

Nyt pitää keksiä itselle siis joku järkevä, hieman pidempi lenkki.. Ja ehkä pikkuhiljaa hilata tavoiteaikaa ja -matkaa pidemmiksi. Seuraava lenkki saa luvan olla 35-40 minuuttia pitkä. Tiedän, tiedän – ihan nössöjä matkoja, etanan vauhti ja plaaplaaplaa, mutta näin alkuun on helpompi sitoutua tavoitteisiin jotka tietää pystyvänsä täyttämään. Sohvaperunasta ei tule atleettia sillä, että lupaa juoksevansa ainakin viisi kertaa viikossa vähintään kymmenen kilsan lenkin. Pakko kai aloittaa pienestä ja yrittää koukuttua lajiin ikään kuin vahingossa.

Jonkinasteista koukuttumista on kai jo havaittavissa, kun ajattelin ottaa ensi viikon kotimaanlomalle juoksukamat mukaan. Toivottavasti edes puran ne matkalaukusta jossain välissä.

Sain vyölaukkuni postin mukana maanantaina, se on aivan fantastinen. (Ja tuossa lauseessa oli niin paljon väärää.) Nyt pitää vain kehittää hyvä puolen tunnin soittolista lenkeille: aiemmin olen vain antanut iPhonen arpoa biisejä, mutta kun puhelin on pultattu vetskareiden taakse piiloon vyötärölle, ei biisiä niin vain vaihdetakaan. Siis joo, toki minulla on puhelimessani vain hyvää musaa, mutta kun se Bon Iver ei välttämättä kannusta juoksemaan kovempaa ja lujempaa vaan käskee poikkeamaan seuraavaan hämyiseen baariin juomaan punaviiniä liikuttuneessa mielentilassa.

Toistaiseksi soittolistalleni päätyneitä biisejä on vain muutama, lisää vinkkejä tarvitaan: Selluliittisound vol. 1 tekeille!

Taatusti listalla:
The Knife – Heartbeats (siis joo, kertoo varmaan sykemittareista)
Villa Nah – Running On (kivaa, että urheilusta tehdään näin hienoa musiikkia myös kotimaassamme!)
Manna – It Only Hurts For A While (ja sitten pääsee kotiin)

Ehkä listalla:
M.I.A. – Jimmy (vaarana, että hillitty hölkkä muuttuu kreisiksi bollywood-tanssiksi ihan huomaamattani)
Arcade Fire – Neighborhood #3 (Power Out) (joojoo, power out – tarvitseeko siitä kuitenkaan muistuttaa?)

Jes, jo 15 minuuttia soittolistaa laadittuna. Köh.

Asetin myös itselleni uuden power songin, jonka saa tässä järjestelmässä soimaan yhden napin painalluksella heikolla hetkellä. Se on LCD Soundsystemin Tribulations. Eikö muka kannusta, hä? Edellinen power song oli saman bändin Drunk Girls – sekin toki kannusti, mutta huomasin kerran miettiväni miten hauskaa juokseminen voisi olla,  jos urheilujuomapulloon laittaisikin skumppaa veden sijaan.

Noniin, niitä biisejä jakoon – minkä avulla te saatte puristettua itsestänne lisää virtaa, kun suussa maistuu jo veri ja kylkeen pistää?