a blast from the past

Lähdimme lauantaiaamuna Raflaan ahkeran ja aktiivisen Hannan järjestämälle Fashion-kirppikselle. Tällaiset loistavat ideat menevät minulta valitettavasti aina vähän ohi, olen niin auttamattoman huono toimimaan väentungoksessa enkä osaa taistella aarteista. Kuljin ujona ja hiljaa vyöryvän ihmismassan mukana enkä saanut katsettani kohdistettua oikein mihinkään saati kosketettua oikeastaan mitään kaupan olevaa.

Ihanat aurinkolasit kuitenkin löysin, kuin ihmeen kaupalla ja ryysiksestä huolimatta. Oopperan Optiikka oli tullut myymään käyttämättömiä vintageaurinkolaseja ja saanut pöytänsä heti ulko-oven viereen, vähän väljemmille vesille. Nyt mietityttää, mitä minulta jäi löytämättä niistä muista pöydistä, joihin en kirppispaniikkihäiriöni vuoksi käsiksi päässyt.Ah – juuri sellaiset, joiden perään olen itsekseni jo tovin haikaillut, samansuuntaisia haaveita on ollut myös Auroralla. Itseäni huvittaa, miten hienoilta nuo kiinni klipsautettavat aurinkolasilinssit nyt tuntuvatkaan – yläasteikäisenä en tiennyt mitään karmivampaa kuin äidin silmälasien päälle napsauttamat aurinkolasienkorvikkeet. Karman laki: silloin niille nauroi ja niitä häpesi, nyt sitä kantaa omiaan hieman häpeillen kun korvissa kaikuu mitäminäsanoin.

Ja siis kyllä – klipsit saa laseista irti, alta paljastuu pyöreät, upeat mustat muovikehykset lasilinssein. Olen kyllä ollut feikkilaseja vastaan, mutta voipi olla että joudun näiden kanssa joskus pyörtämään periaatteeni, sen verran hienot ja naamaan sopivat ne olivat. Tai jos vahvuuksilla varustettujen linssien laitattaminen ei maksaisi maltaita..?

Kommentoi

  1. Nomitäminäsanoin! Ja aurinkolsejakin saa olla useita – ne (kalliit, ainakin tuplavhvuuksilla) merkkilasit ihmisten ilmoilla brassailuun ja ne klipsit silloin. kun ei voi kantaa monia silmälasikoteloita mukana. Ja muutenkin kiva vaihdella mielialan ja asun mukaan!

  2. Uuuuuh!!! Haluan nähdä ne in action, koska tehdään jotain kivaa?

  3. No pian nähdään! Ideoita? Alkuviikko on aika menontäyteinen, mutta to-pe-la-su kai jo ihan ok? Oli muuten lähellä, etten nykäissyt noita pelkkiä rillejä naamaan lauantai-illaksi. Tulin järkiini mystisesti vasta parin viinilasillisen jälkeen.

  4. Trend Optic Lönkälla siellä ihan hietsuntorin nurkilla on tosi halpa paikka laitattaa linssit vintagekehyksiin, riippuen tietysti vahvuuksista ja haluatko heijastamattomat tai muita pinnoitteita mutta parhaimmillaan linssit maksaa yhteensä 40 € ja valmistuvat muutamassa päivässä, Suosittelen!

  5. Kiitos vinkistä! Heijastamattomat kai niiden linssien sentään tulisi olla.. Noissa kehyksissä on nyt _todella_ heijastavat muovilinssit – yritin ottaa kuvaa itsestäni rillit päässä enkä saanut yhtään sellaista tekelettä aikaiseksi, joissa heijastus ei olisi peittänyt silmiä täysin :D