Veet? Gillette? Kuka tahansa? Supermalli Carmen Kassilla näyttäisi olevan tarvetta karvanpoistosponssille.
Toki se on periaatteessa jokaisen oma valinta, ruokkoaako säärikarvansa vai ei. Tässä tapauksessa olisi vain saattanut olettaa, että säärikarvavalinta olisi tehty puolestasi suorittaessasi ammatinvalintaa.
Toisaalta aika helpottavaa nähdä huippumalli luonnontilassa… Toisaalta pelottavaa. On jotenkin vedätetty olo, eivätkö ne olekaan yli-ihmisiä toiselta planeetalta?!
(kuva ja lisää aiheesta 00oo00.blogspot.com)
Huhhuhhuh! :D En tiedä itkeä vaiko nauraa… Nooh, lohdullista tavallaan – omat sääreni näyttävät varmaan juuri nyt kutakuinkin samalta. :D
hahaa, ehkä Carmen kasvattaa luomuturkkia itselleen…
Eihän nämä Carmenin säärikarvat edes ole mikään uusi juttu. Muotisuunnittelijat ovat hyväksyneet, että Kassilla on aina karvaiset jalat. Mä voisin liimata tuon karvajalka-Carmenin kuvan kylpyhuoneeni seinälle inspiraatiokuvaksi, jotten ainakaan kaikkein pienimmästä säärisängestä aamukiireiden aikana ahdistuisi :)
Lotu, uusi juttu tai ei, tällaista herkempää sielua moinen järkyttää nyt ja tulevaisuudessa :D
Se ei ole vain periaatteessa vaan ihan käytännössäkin jokaisen oma valinta. On totta, että on yllättävää, että niinkin ulkonäkö-keskeisellä alalla, kuin mallina, joku kykenee uhmaamaan tämän yhteiskunnan karva-fobiaa, mutta minusta se on vain iloinen ja positiivinen asia. Josko tämä olisi merkki siitä, että muutkin ihmiset saisivat jo rauhassa olla niin karvaisia tai karvattomia kuin itse huvittaa.
Oma valinta näköjään tosiaan myös käytännössä, höylää ei ole ilmeisesti Carmenin kylppärissä näkynyt. Olisin vain kuvitellut, että joku olisi puuttunut turkkiin ennen näytöksen alkamista… Tai jotenkin olettaisi, että Puccin porukat tykkäisivät enemmän näytöksen jälkeen seurata keskustelua uudesta mallistosta kuin mallin tuuheasta säärikarvoituksesta. No, kaikki huomio on kai hyvää huomiota vai mitenkäs se meni…
Oli miten oli – mun pieni, karvafobiainen ja ahdas mieleni voisi vaikka rinnastaa mallin karvattomat jalat esimerkiksi työpaikkojen pukeutumisvaatimuksiin… Karvattomat jalat ovat minun mielestäni osa mallin ”dress codea” siinä missä lentoemäntä vetää univormun päälleen työvuoroon mennessään. Jos pankkivirkailijan ei ole soveliasta mennä +30 asteen helteellä topissa tai mikroshortseissa töihin, saisi huippumalli mun mielestä mekkoa ja sandaaleita esitelläkseen edes ruokota säärensä. Mun mielestä, siis.
Todellinen kauneus vaatii aina jonkun ”särön”, mutta minun toiveissani se särö olisi jotain muuta kuin epäsiistit kintut. No mutta, Carmen ja muut niin haluavat pitäkööt karvansa, pistipäs vaan meikäläisen silmiin nyt ja tulee pistämään jatkossakin.
(Ehkä olen vain katkeroitunut kymmenen vuoden aikana kertyneistä sheivausviiltohaavoista ja -arvista säärissäni :D)
Hui, aika hirvittävän näköistä. Olkoonkin niin että jokaisella on oikeus päättää omista karvoistaan, niin minun mielestäni tuo ei ole kaunista. Ihan kiva joo että joku jaksaa taistella yleisiä kauneuskäsityksiä vastaan mutta karvaiset sääret tai kainalot naisilla on mielestäni ällöttävää.
Saa jotenkin sellaisen käsityksen ettei ihminen pidä itsestään huolta. Säärikarvat, hoitamattomat jalat sandaaleissa, epäsiistit ja katkeilevat kynnet ja lohkeilevat kynsilakat sekä kuivat hilseilevät kädet ovat asioita joihin ainakin itse kiinnitän huomiota. Pieni asia mutta voi saada aikaa huolitellut tai epäsiistin vaikutelman.
Inkeä komppaan täysin tuossa univormu asiassa. Tietyissä ammateissa on dresscode ja ulkonäköön liittyvät siisteysvaatimukset ja olen samaa mieltä siitä että näytöksessä mallin jalat saisivat olla karvattomat. Vapaa-ajalla kulkekoon kuinka karvaisena haluaa.
En kykene ymmärtämään, mitä hirveää on naisen säärikarvoissa.
Carmen Kass on urallaan sellaisessa asemassa, että kykenee noudattamaan omia sääntöjään, good for her, mutta miksi sitä pitää joukossa kauhistella?
Heh, mä taas en ymmärrä miten noi eivät herätä kauhua kaikissa :) Makuja on monia… Ja itse en valitettavasti ole urallani tai muutenkaan sellaisessa asemassa, että moisilla kintuilla olisi asiaa kotiovien ulkopuolelle.. Eikä todennäköisesti sisäpuolellekaan :D Itseä ainakin ajatus puistattaa.
No huh, kyllä muakin vähän hirvittää kun katselen noita kinttuja, mutta jokainen tavallaan right? Joo, no se on kuitenkin Carmen Kass niin annan anteeksi, mutta jos tavallinen tallaaja tulis meikää vastaan tollasilla karvakoivilla niin saisin satavarmasti elinikäiset traumat. :-D
Siis mitä, kyttäättekö te oikeasti kaduilla toisten naisten säärikarvoja? NÄETTEKÖ te ne? SIunattu olkoon likinäköni, kun mä en edes havaitse sellaisia, tuskin omianikaan.
Itse en myönnä kyttääväni, mutta tollaisesta zoomatussa kuvassa jossa niitä en olettanut olevan, kieltämättä tulin ne huomanneeksi ;)
No mutta, siinä missä toisista tuntuu olevan jännää ja kauheaa, että osa säärikarvoja kauhistelee on mun mielestä aivan yhtä ihmeellistä, että jotkut fiilistelevät karvajalkoja. Meitä on moneksi ja hyvä niin :)
jotkut meistä suhtautuvat karvaisiin sääriin ihan neutraalisti: ei herätä muuten minkäänlaisia tuntemuksia puoleen tai toiseen. pidän omani karvattomina, jota ne ovat kyllä yleisesti ottaen luonnostaankin, mutta mua ei kyllä hetkauta tippaakaan toisten karvastot…
Tulin tosi hyvälle mielelle nähtyäni tuon kuvan! Enemmän tällaista! Hiiteen kaikki vaatimukset karvattomista naisista!
Pakko sanoa, että mä luulin ensivilkaisulla postauksen käsittelevän Carmenin karmeita kenkiä. Oon joskus jostain lukenut, että useampikin Victoria’s Secret -malli tuppaa ilmestymään näytöksiin kohtalaisen karvaisena. Kai niin hyvännäköisenä on sen verran itseluottamusta, että tietää karvoista huolimatta olevansa kuuma?
Omasta puolesta sanon vaan, ettei mulla ole aikaa saati energiaa sheivata jatkuvasti. Ihon on sitä paitsi käsittääkseni hyvä antaa välillä levätä kohtis luonnontilassa – varsinkin jatkuva ajelu pistää kyllä sen koville.
ei en kyttää kadulle ihmeemmin ihmisten jalkoja mutta kyllä tummat pitkät säärikarvat silmiin osuu jos vaikka metrossa sattuu vastapäätä istumaan. Olen työssä jossa näen etenkin kesäisin ihmisten paljaita jalkoja ja halkeilevia kantapäitä ja ajelemattomia sääriä ja joka kerta se ällöttää yhtä paljon. Säärikarvoissa itsessään ei ole mitään niin ällöttävää ettenkö itsekin olisi välillä laiska ja jättäisi niitä ajelematta mutta silloin pidän pitkiä housuja. Mutta kenkämyyjänä ei ole mitenkään miellyttävää katsella lähietäisyydeltä hoitamattomia tai ajamattomia jalkoja saati auttaa asiakasta kengän jalkaan laittamisessa tai remmien kiinnityksessä.
No meitä on moneen junaan, toisia ei tunnu ärsyttävän säärikarvat mutta itse kuulun kyllä siihen porukkaan jota säärikarvat puistattaa.
Toki minusta kaikki saavat tykätä mistä tykkäävät, mutta minusta on arvelluttavaa tuomita muiden valintoja ulkonäöistään. Sinänsä tämänhetkinen kauneuskulttuuri on ajanut moniin ihmisiin aika kauhean karvakammon, mutta mielestäni sitä voisi verrata tällä hetkellä myös vallitsevaan läskikammoon.
Ja univormu asiasta olen eri mieltä. Mallin työssä on tiettyjä ulkonäkö-vaatimuksia, mutta ne ovat vaihtelevia ja suunnittelijasta riippuvaisia. On isonenäisiä malleja ja pieninenäisiä malleja ja lyhythiuksisia malleja ja pitkähiuksisia malleja ja ruskettuneita malleja ja kapeita malleja, miksei siis karvattomia ja karvaisia malleja? Lentoemännilläkin on univormunsa, mutta samasta asusta huolimatta he saavat itse päättää (ainakin tiettyyn pisteeseen) minkäsävyistä huulipunaa käyttävät tai minkälaisella kampauksella pitävät hiuksensa.
No heihei, en suinkaa tarkoittanut tuolla edellisellä kommentillani, että mitenkään kyttäisin muiden kinttujen karvoja/karvattomuutta vaan lähinnä, että jos nyt satun näkemään jonkun karvakoiven istuvan metrossa, junassa tms jossain hollilla niin kyllä kai ne karvat nyt huomaa, etenkin jos ne sattuvat olemaan tuuheat.
Ja turha kuvitella, että itse olisin mikään silosääri, päinvastoin, mutta yleensä en lähde karvakoipena hengailemaan ihmisten ilmoille hameessa.
Huijui, kylläpäs tämä herätti tunteita!
stellagee, luonnostaankin? Lucky bastard! :)
Liisa, Victoria’s Secret -juttu oli mulle uutta tietoa – elelen ilmeisesti omassa, karvattomien huippumallien mikämikämaassa (ikävää kyllä, olen mikämikämaassani itse se ainoa karvainen ei-huippumalli). Huomaan, että omatkin sheivailuenergiat kyllä hiipuvat ilmojen kylmetessä. Ihan joka aamu ei todellakaan viitsi alkaa aamusuihkussa viiltelemään koipiaan silmät ristissä, kun päällensä kiskoo kuitenkin paksut farkut.
Tintti, uskoisin ymmärtäväni, mistä puhut. Kantapäät valitettavasti tuppaavat halkeilemaan ja kintuissa kasvaa karvoja, niin on luonto päättänyt määrätä. Mitenkään moitteeton kauneudenhoitaja en todellakaan itse ole, esimerkiksi jalkojeni hoitaminen on kausiluonteista ja innostus menee yleensä yhtä nopeasti ohi kuin saapuikin. Kukin tavallaan, mutta minunkin silmään moiset jutut pistävät – ainakin omissa koivissani.
Virpi, voihan tuota kömpelöhköä univormurinnastustani lähteä noinkin tulkitsemaan, jos haluaa. Vaikka karvoitus kieltämättä tulee jokaiselle ihan omasta takaa, ei se minun mielestäni ole samanlainen ulkonäkötekijä tai piirre kuin esim. nenän muoto, pituus tai paino. Mulle kun ne jalka- ja kainalokarvat ovat aina olleet vain jotain ärsyttävää, jotka ajellaan pois kun sänki alkaa puskea ihon läpi – eivät mikään tärkeä osa kehoa tai minuutta.
Ymmärrän, että tämänkin asian voi toki nähdä monella tavalla, mutta minun mielestäni karvaiset jalat ovat vähän samanlainen faux pas kuin amisviikset tai pesemättömät hiukset – itselläni en sallisi ja toki ne kadulla vastaan tullessaan saattavat silmään pistää. Kukin tavallaan, mutta ei mun tarvitse moista kauniina tai kivannäköisenä pitää, eihän?
Laura, juurikin näin. :)
Ja noin yleisesti.. Ei ollut tarkoituksenani mitenkään erityisesti lähteä ketään valinnoistaan syyttelemään, Carmenin kinttuihin otin kantaa koska hän nyt sattuu olemaan julkisuuden henkilö ja huippumalli, jalkakarvoituksensa sattui pistämään silmään ollessaan mielestäni ns. ”väärässä” ympäristössä. Joistain jutuista on vaan itse suhteellisen tarkka – kuten sanottu, pitänen jalkani sileinä jatkossakin jos aion kintut paljaina kotoani poistua.
Carry on :)
Shocking. En tykkää. =(
Kiitos tästä, päivän piristys :D Ne ovatkin siis ihmisiä.. Mutta joo, karmivan näköistä mun mielestä!
Tämä oli jotenkin todella piristävä kuvapostaus, koska karvat mietittyttävät lähes jokaista naista päivittäin, vaikkei niitä sheivaisikaan. Jos lähdetään ihan ruohojuuritasolta tätä miettimään, niin onhan se melko älytöntä jo kuinka paljon aikaa ja rahaa käytämme elämästämme karvojen poistoon vain siitä syystä, mihin kauneuskäsityksemme ovat muotoutuneet. Asiat voisivat hyvin olla toisinkin.
Itse en jaksa enää sheivata päivittäin, vaan käyn sokeroinnissa/vahauksessa silloin kun viitsin varsinkin silloin kun on lomamatka edessä tai vastaavaa. Tätä varten karvoja joutuu kasvattamaan useampia päiviä. Aluksi se oli inhottavaa, kun varsinkin kesäkuumalla tulee sellainen olo, että kaikki tuijottavat jalkojani inhoten (ja edellisistä postauksista päätellen näköjään jotkut tuijottavatkin :D). Ajan myötä tähän on tottunut ja ei ne karvaiset jalat ennen sokerointia ole tuntuneet enää miltään, ja on pitänyt oikein itsekin ihmetellä, miten olen aikaisemmin voinut ahdistua siitä mitä muut ajattelevat niistä.
Tän kirjotin jo yli vuosi sitten, puhun postauksessa vaatteita, mutta päteehän se myös karvoihin:
http://www.heijastuspinta.fi/2008/07/alas-roskapuheet-kunniaan.html
Myös keskusteluosio oli aika jees kamaa.
Mä pidän muiden ulkonäössä ärsyttävät asiat omana tietonani, tai oikeastaan enää ei juurikaan edes mikään ärsytä, koska ”jokaisen oma asia ja valinta miltä näyttää, kuhan on tyytyväinen ite” -mentaliteetti on vaikuttanut niin voimakkaasti ajattelumaailmaani. Tää on mulle erittäin vahva ideologinen kysymys, kuten tuosta blogitekstistäkin huomaa. Jokainen voi tehdä maailmasta vähän paremman paikan omilla toimillaan ja ulottamalla arvonsa arkipäiväiseen elämäänsä. Toivottavasti sinua eivät median asettamat ulkonäköpaineet haittaa, kun olet valmis niihin yhtymään ja toistamaan niitä itsekin.
Maria M., kuten jo sanottua, Carmen pitäkööt jalkansa millaisina itse lystää, itselläni ne vain pistivät silmään kun sattuivat tulemaan vastaan ympäristössä jossa sheivatut jalat ovat käsittääkseni sheivaamattomia yleisempiä. Olkoonkin, että tällä ilmeisen mauttomalla sormellaosoittelullani ilmeisesti nyt kannatan median luomaa ulkonäkönormia ja aiheutan kanssaihmisissäni tuohtumusta, myönnän sen selkä suorana ja rehdisti: Huomasin karvat.
En myöskään – ihan rehellisesti – aavistanut, että ihmisillä on myös tämän asian suhteen niin suuria intohimoja ja että joku haluaa niputtaa karvat ihan samaan kategoriaan mm. painoihanteiden kanssa. Mulle on vain aina ollut jotenkin niin itsestäänselvää että jalat ruokotaan jos laitetaan mekko päälle ja sandaalit jalkaan. Ja etenkin silloin, jos ”esiintymisympäristönä” ei ole kesämökki vain nimekkään suunnittelijan näytös muotiviikoilla.
Mä en ihan rehellisesti koe tämän asian suhteen kärsiväni ”median asettamista ulkonäköpaineista”, mulle jalkakarvojen ajelu on osa ihan vapaaehtoista itsestään huolta pitämistä siinä missä esim. hiusten harjaaminen aamuisin. Ei kukaan pakota enkä todellakaan koe olevani mitenkään erityisen ahdistunut, mutta tämä pieni juttu sattuu vaan kuulumaan minun siisteys- ja kauneuskäsityksiini. (=”mun mielipide!”-kortti!)
Ehkä sitten olen parantumattoman ahdasmielinen tämän asian suhteen, mutta edelleen liputan sheivattujen kinttujen puolesta – jos kysyttäisiin, sanoisin että se on vaan mielestäni nätimpää. En siksi, että naisen nyt vaan täytyy olla täydellinen, hiljainen, kaunis ja karvaton, ja mitä näitä nyt oli. Ei kai tähän tarvitse mitään suurempaa ideologiaa liittää? Toki voimme viettää ikuisuuden pohtien sitä, mistä olen mallini ammentanut ja varmasti lopullisena vastauksena tulevat olemaan ne ainaiset ”median asettamat ulkonäköpaineet”. Enkö voi tykätä karvattomista jaloista ihan aidosti vuonna 2009 vai pitääkö nousta naisasian nimissä barrikadeille puolustamaan oikeuksiaan vaikka haluaisi pitää omat jalkansa sileinä? :)
Korostetaan nyt tässä yhteydessä että kukin toki saa mielestäni edelleenkin laittaa päälleen mitä lystää, olla minkä pituinen ja painoinen sitten ikinä sattuukin olemaan ja olla esim. leikkauttamatta nenäänsä tai rintojaan tai teettämättä rasvaimua. Niin, ja olla myös ajelematta jalka-, kainalo- ja muita karvojaan, jos se itsestä tuntuu oikealta. Mikäpä minä olen ketään valinnoistaan tuomitsemaan? No – en mikään, pahoitteluni siitä että sorruin olemaan kukkahattutäti Carmenin jalkojen suhteen.
Toivottavasti überhuippumalli ei murtunut pienestä kritiikistäni täysin, toivottavasti en myöskään karvaoikeistolaisine mielipiteineni ollut huonona esimerkkinä vaikutteille alttiille nuorisolle. Vaikka oman itsetunnon pönkittäminen muiden vikoja etsimällä on noin yleisesti ottaen pikkusieluista ja naurettavaa, toivottavasti en nyt huippumallin inhimillisen piirteen huomioimisella asettanut ketään mihinkään karvakarsinaan. Ehkäpä tämä postaus vaikutti johonkin lukijaan toisellakin tavalla – ehkä ulkonäköpaineita asettavan superkauniin langanlaihan yli-ihmis-huippumallin jalkakarvat rentouttivat. Minua ne hieman hirvittivät koska itse olen valinnut toisin, mutta ehkä hämmennyin eniten juuri siksi, että jalkakarvat sattuivat olemaan tällä kertaa juurikin sen median ihannoiman kauneusihanteen kintuissa. Oh, the irony!
Mun mielestä vaan on todella kärjistettyä ja hieman provosoivaa vihjailla, että liputan tässä samalla kaikkien ”median asettamien ulkonäköpaineiden” puolesta, mikäli olisin Carmen Kassina ajellut jalkakarvani. No mut hei – ”ei millään pahalla” ;)
(Ja pahoitteluni Carmen Kassille – olet mielestäni edelleen jumalainen keijukainen, vaikka olet valintasi tehnyt ja vaikken sitä ihan täysin kykene allekirjoittamaan.)