Tällainen huivike sopisi mitä melkoisen hyvin A.P.C.:n talvitakkini kaveriksi, eikös vain? Huivikkeeksi nimittelen tuota siksi, että eihän tuosta mitään käytännön hyötyä olisi. Lettipötkylä roikkuisi vain kauniisti kaulassa samalla kun talvinen viima jäädyttäisi kurkkuni ja nostattaisi napakan kuumeen pariksi viikoksi. Tai sitten kaula suojattaisiin poolopuseroilla.. Tai ehkä pötkö saisi pitäytyä kuitenkin pääasiassa sisätilojen asusteena.
Oli miten oli, lettihuivi on nätti. Olisikohan nyt pienen DIY-projektin aika? Pötköstä kun ei ilmeisesti kannata maksaa enempää kuin maksoi takista, jonka somisteeksi tuollaista kaavailee… Kyseinen huivi vaikuttaisi olevan ihan langasta letitetty, mutta pysyyköhän tuolla tavalla toteutettu kyhäelmä kasassa? Siis jos yksittäinen lanka tarttuu esim. takin nappiin, ovenkahvaan tai jackrussellinterrieriin, irtoaako se sitten rumasti repsottamaan?
Ensin osioiksi kudottu ja niistä sitten letitetty versio saattaisi kestää huolimatonta käsittelyäni paremmin. Vieläköhän äidin ehtymättömistä kätköistä löytyy lapsi-minulle hommattu Barbien neulekone? Vaaleanpunaisella muovilaitteella sai kammesta veivaamalla aikaiseksi neulepötköä – sellaista sukan vartta. Tai siis kammesta veivaamalla ja kammesta veivaamalla.. Tulostahan syntyi heti, kun äiti ensin vain asetteli koneeseen langat, pelasti tippuneet silmukat ja lopuksi vielä päätteli aikaansaamani pastelliväriset, kymmenen sentin pituiset reikäiset tuotokseni. Nykyään saisin pötkyt ehkä itsekin aikaiseksi, letittääkin osaisin. Lisäksi päätyihin valmistuisivat tupsut – ne olivat ne ainoat käsityöt, jotka sain yläasteen pakkotyötunneilla valmiiksi ihan itse.
Maison Martin Margiela – Cream Plaited Scarf, 350 €, farfetch.com
Ai vau, sulla on sellainen nuken neulekone! Juuri ihastelin vaatesuunnittelijakaverin vastaavaa, niistä pötköistä saa kaikkea mahtavaa aikaan. Eikun veivaamaan!
mäkin haluaisin sellaisen! siis nuken neulekoneen… oma neulomisjälkeni on sen verran heikkolaatuista, että jokin masiina voisi olla hyvinkin avuksi.
palmikkokin on hauska, mutta kuten sanoit, ehkä hieman rajattu käyttövaatteena…
sugar kane, kun mä en vielä tiedä, onkohan tuo ihmekone vielä tallessa :D Jos on, voisin jopa uhrautua kokeilemaan lettipalmikon tekoa. Puikkoihin en vielä uskalla tarttua, traumat kasiluokan villapipon pakkokutomisesta kummittelevat edelleen.. Hylätäänköhän mun peruskoulutodistukset, jos tunnustan äidin neuloneen sen yli puoli vuotta työstetyn myssyn loppuun? Tai siis itseasiassa 2/3 koko myssystä? :)
stellagee, itsetehdyssä hauskassa palmikossa saattaisi olla järkeä :) Parin lankakerän panostuksella ei niin haittaisi, jos pötkylä ei ihan päivittäiseen käyttöön päätyisi.
Barbie -neulekone on toki tallessa! Myös se sininen Bond-neulekone (tai neuluri) odottaa käyttöä, samoin ompelukone ja saumuri. En luovu niistä, sinun perintökaluistasi.
t. äiti
Kah! Vielä kun käsityötaidot olisivat olleet periytyvää sorttia…
Yritä edes! Aloita helpoista ja nosta vaativuusastetta…Käsillä tekeminen on nautinto.
Ei muuta kuin väsäämään! Tosin mun mielestä tuo huivi näyttää olevan letitetty vanulla topatuista trikooputkista.
Vai näänkohän vain omiani.
Ihan ekaksi täytyy kehua hienoa blogia. Ja toiseksi täytyy kertoa, että pystyn täydellisesti samaistumaan inke sun kokemuksiin koulun käsityötunneista. Mullakin äiti joutui kutomaan lapasen ja sukan valmiiksi, kun itse en saanut turhautumisen aiheuttamalta itkulta nähtyä silmukoita ja puikkoja.
Olin täysin varma, etten koskaan pystyisi kutomaan tai ompelemaan ainoatakaan kunnollista vaatekappaletta. MUTTA, muutama vuosi sitten tartuin vuosien tauon jälkeen kutimiin ja hämmästyksekseni sain tehtyä sukulaisille joululahjaksi pipoja, kaulahuiveja ja kovasti tarpeeseen tulleet säärystimet. Nyt kudon hartiahuivia, johon tulee jopa pienet hihat. Alan pikkuhiljaa uskoa, että ensi vuonna osaan jo kutoa itselleni villapaidan! Kannustan kovasti tarttumaan puikkoihin ja kokeilemaan vaikka vain kaulahuivin kutomista. Mikään ei ole mahtavampaa kuin huomata, että kehittyy kutojana ja saa aikaiseksi yhä vaativampia vaatekappaleita :)
Äiti, tarkalleen ottaen mikä osa käsillä tekemisestä? Purkaminen vai tippuneiden silmukoiden nostelu? ;)
Vimps, mä nään siinä ihan selkeästi lankoja jotka ovat letitetty ihan kuin hiukset. Hmm.
Lotu, kiitos :) Ehkäpä sitä itsekin oppisi… Odottelen tässä vielä sitä lopullista inspiraatiota. Helppo syyttää blogia ja todeta, että käsitöille ei enää liikenisikään aikaa :D
Kaikki käsillä tekeminen! Siitä vasta nauttiikin, kun saa sotkuiset lankakerät selviksi ja tippuneet silmukat oikein päin paikoilleen.
[…] himo iskee näköjään melko tarkalleen vuoden välein. Viime vuonna näihin aikoihin halusin lettihuivin, nyt pitäisi saada lettipaita. Ehkäpä tämä viimevuotinen hullutus ei sitten ollutkaan vain […]